IoT:n massiivinen potentiaali alkaa muuttua todeksi. Voittajaratkaisut löytyvät parhaiten eri osapuolten yhteistyöllä.

Esineiden internet, IoT, kehittyy ja etenee vääjäämättömästi. Toimijat kaikkialla pohtivat kuumeisesti menestysreseptiä sille, miten sen tarjoamia mahdollisuuksia päästään aidosti hyödyntämään.

Kentällä tapahtuu paljon: Yhdet rakentavat IoT-alustaksi yhteysverkkoja, toiset data platformeja ja kolmannet sovelluskerrosta. Toiset haluavat pitää datan tiukasti itsellään, toiset luottavat avoimeen dataan. Lopullinen läpimurto antaa kuitenkin vielä odottaa itseään. Suomessakin laajempia IoT-ratkaisuja on toteutettu vasta kourallinen.

Mistä kiikastaa?

Yhteistyöverkostojen puute hidastaa kehitystä

Suurin kehitystä hidastava ongelma on, että esineiden internetin tekniikkaa kehittävät yritykset toimivat liikaa yksin. Hedelmällisintä on muodostaa eritasoisten toimijoiden verkostoja, joissa ratkaisut ja kilpailuetu voidaan luoda yhdessä.

Toisaalta IoT-ratkaisuista hyötyjiä ovat monet ei-tekniset toimialat, jotka tuntevat mahdollisuuksia huonosti ja joilla ei ole digitalisoinnin strategiaa tai visiota.

IoT:n aikakauteen siirtyminen vaatii kaikilta käytännönläheistä, ratkaisukeskeistä kokeilevaa kulttuuria ja olemassa olevien toimintatapojen railakasta kyseenalaistamista.

Kehityksen keskiössä ja ratkaisujen mittarina tulee olla saavutettava hyöty, oli se sitten yrityksen kustannussäästö, tai vaikkapa kaupunkilaisen viihtyvyys. Niin yrityspuolella kuin julkisella sektorillakin täytyy ruotia, mitä automaation ja digitalisaation avulla voisi toiminnassaan tehdä entistä paremmin. Luoda tavoitetila, mihin halutaan päästä. Tekniset ratkaisut ovat jo olemassa.

Puolessa vuodessa pilotista sopimukseen

Asiakkaan itse identifioima tarve on ylivoimaisesti paras lähtökohta, ja kun oikeat osapuolet löytävät toisensa, asiat voivat tapahtua nopeastikin.

Digita solmi marraskuussa ensimmäisen kaupallisen IoT-sopimuksensa VVO-konsernin kanssa IoT-ratkaisusta. Kiinteistöjen huoneistokohtaisia lämmitysolosuhteita reaaliajassa seuraava ratkaisu pilotoitiin vasta viime keväänä yhdessä VVO:n kanssa.

Hyppää IoT-junan kyytiin!

Globaalisti toimijat ovat edelleen samalla viivalla. Voittajiksi selviytyvät ne IoT:n hyödyntäjät jotka miettivät tavoitteensa nyt ja uskaltavat investoida, ja ne tekniset toimijat jotka pystyvät tarjoamaan yhdeltä luukulta kokonaisratkaisun.

Digita on jo pitkään panostanut yritysten väliseen yhteistyöhön ja kumppanuusverkoston kehittämiseen, ja tähän kehitystyöhön Digita keskittyy jatkossakin.

Toivomme yhteydenottoja ennakkoluulottomilta yrityksiltä ja kunnilta, jotta voimme yhdessä rohkeasti lähteä tunnistamaan asioita, joita voidaan automatisoida, digitalisoida ja parantaa IoT:n keinoin.

Markus Ala-Hautala, Operatiivinen johtaja, Digita Oy