IoT apuun rakennustyömailla ympäri Suomen

Digita on vakaa ja luotettava kotimainen toimija, jolla on esineiden internetiä eli IoT:ta varten valmis infrastruktuuri tarjolla palvelualustaksi asiakkaiden ja kumppaneiden sovelluksille.

Koko maan kattavassa LoRaWAN-verkossamme hyödynnetään LoRa (Long Range)-teknologiaa, joka on ensimmäinen varta vasten esineiden internetiä varten kehitetty teknologia maailmassa ja levinnyt jo globaaliksi tietoliikennestandardiksi. Siinä minimaalisesti virtaa kuluttavien mittausantureiden tuottamaa dataa voidaan siirtää luotettavalla ja kestävällä langattomalla yhteydellä pitkänkin kantaman päähän.

Meille IoT-anturiteknologia ei ole kaunis tulevaisuuden visio, vaan tämän päivän todellisuutta. Olemme jo toteuttaneet kumppaniemme kanssa satoja projekteja eri toimialojen edelläkävijöille.

LoRaWAN-verkko tarjoaa lukuisia hyödyntämismahdollisuuksia rakennustyömailla

Rakentamisessa laatu, laadunvarmistus ja luotettavuus ovat kriittisiä menestystekijöitä. Digitan LoRaWAN-verkkoteknologiaan pohjautuvat IoT-ratkaisut sisältävät useita mahdollisuuksia tehdä näihin merkittäviä parannuksia. Keskeistä IoT-ratkaisuissamme on, että siinä missä aiemmin olosuhteita on seurattu manuaalisesti mittaamalla, nyt tiedot saadaan reaaliaikaisemmin.

Digita on kehittänyt yhteistyössä kumppaneidensa (erityisesti Mato Engineering ja Wiiste) kanssa rakennusteollisuuden yrityksille erilaisia LoRaWAN-verkkoa hyödyntäviä anturiratkaisuja, joista voit lukea täältä sekä täältä. Rakennustyömailla jo testattuja käyttökohteita ovat mm.

  • betonirakenteiden kosteuden seuranta
  • puurakenteiden kuivina pitäminen
  • työmaalaitteiden paikannus
  • työmaan turvallisuus ja kulunvalvonta

Näiden lisäksi anturointi luo lukuisia muitakin uudenlaisia seurantamahdollisuuksia, jotka tehostavat työskentelyä suurella työmaalla ja tuottavat lopputulokseen lisäarvoa.

Ota haluamasi hyöty irti IoT-ratkaisuista

IoT-ratkaisumme tarjoavat rakennusalan toimijoille lukuisia hyötymahdollisuuksia:

  • rakentamisen laatu ja tehokkuus paranevat
  • tiedot saadaan käyttöön välittömästi aikaa säästäen
  • kustannuksia säästyy
  • riskienhallinta tehostuu
  • virheiden mahdollisuudet vähenevät
  • anturit ovat käytännössä huoltovapaita
  • kertyvästä datasta voidaan tehdä reaaliaikaisia seurantaraportteja ja lisätä toiminnan läpinäkyvyyttä
  • ratkaisut auttavat vastaamaan lainsäädännön sekä rakennustapaohjeiden vaatimuksiin

Yhteistyökumppanimme rakennusmaiden digitalisoimisessa

Jokaiseen Suomen kolkkaan ulottuvan LoRaWAN-verkon ansiosta Digitan yhdessä kumppaniensa kanssa toimittamat ratkaisut ja laitteet sopivat kaikenkokoisille rakennusalan yrityksille ja rakennustyömaille kautta maan.

Yhteistyöllä rakennusalan ratkaisuihin

Rakennusteollisuuden mittausjärjestelmiin erikoistunut Wiiste Oy hyödyntää Digitan IoT-verkkoa rakennusteollisuuden ratkaisuissaan.

Wiisteen kehittämä Wiiste Wireless -järjestelmä on kokonaisratkaisu lämpötilan- ja kosteudenseurannan hallintaan työmailla ja rakennuskohteissa. Langattomat rakenteisiin tai betoniin asennetavat IoT-anturit välittävät dataa LoRaWAN-verkon kautta suoraan Wiiste Relia -pilvipalveluun, josta asiakas voi seurata kokonaistilannekuvaa reaaliaikaisesti.

Katso videoista, kuinka Wiisteen tarjoamissa rakennusteollisuuden IoT-ratkaisuissa on hyödynnetty Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa betoni- ja puusensoreissa.

Asiantuntijat apunasi

Pyry Puntari
Myyntipäällikkö, IoT
+358 40 058 8407
pyry.puntari@digita.fi
Juho Poikolainen
Myyntipäällikkö, IoT
+358 44 044 1050
juho.poikolainen@digita.fi