Koronapandemia on yleiseen turvallisuuden tunteeseen vaikuttamisen ohella myös lisännyt konkreettisesti yritysten kyberturvallisuusuhkia. Tietoturva-alan ammattilaiset ovat raportoineet johdonmukaisesti kyberhyökkäysten yleistymisestä etätyöhön siirtymisen jälkeen. Hyökkäyksiä eri verkkopalveluihin tapahtuu päivittäin eri puolilla maailmaa: pelkästään Suomessa raportoidaan vuosittain yli 10 000 tapausta.

Samaan aikaan yritysten toiminnan digitalisoituminen on jatkunut teollisuudessa ja muilla toimialoilla. Se on ollut jo vuosia toimiva ja kestävä ratkaisu tehostaa prosesseja ja alentaa niiden kustannuksia.  Tarve kiinnittää huomiota kustannusten hallintaan ei ole kuitenkaan poistunut mihinkään, etenkään viimeaikaisen yleisen hintojen nousukierteen aikana.

”Meillä on yritysten päättäjille hyviä uutisia: langattoman Privaattiverkon avulla yritys voi vaikuttaa osaltaan kaikkiin näihin haasteisiin. Privaattiverkko tarjoaa monipuolisen alustan digitalisaatiolle, ja sen ohella yritys voi hallita tehokkaasti tiedonsiirtoon liittyviä turvariskejä parantaen samalla operatiivista kustannustehokkuutta”, Digitan liiketoiminnan kehitysjohtaja Henri Viljasjärvi kertoo.

Privaattiverkko kiihdyttää teollisuuden digitalisaatiota

Privaattiverkko on julkisista matkapuhelinverkoista tutulla mobiiliverkkoteknologialla toteutettu langaton verkkoratkaisu yrityksen omaan sisäiseen käyttöön. Langattoman Privaattiverkon sovellusmahdollisuudet yrityskäytössä ovat lähestulkoon rajattomat. Kaivokset, satamat, logistiikkaterminaalit, sairaalat, tehtaat ja muut teollisuuslaitokset, joissa julkisen mobiiliverkon tai wifi-verkon kuuluvuus ja turvallisuus eivät ole täysin taattuja, ovat otollisia kohteita Privaattiverkon käyttöönotolle.

Henri Viljasjärvi antaa käytännön esimerkkejä:

”Erityisesti perinteisessä teollisuudessa langaton privaattiverkkoteknologia mahdollistaa digitalisaation kiihdyttämisen ja automaation hyödyntämisen laajasti eri toiminnoissa. Yksi konkreettinen esimerkki on kokoonpanolinjan rakentaminen langattoman tietoliikenteen varaan, jolloin linja on helposti muunneltavissa tuotannon muuttuessa. Toisena voin mainita materiaalin kuljettamisen AGV (Automated Guided Vehicle)-vaunulla varastosta linjastolle automaatioasteen nostamiseksi ja manuaalisen työn optimoimiseksi.”

Privaattiverkon käyttö tarjoaa teollisuusyritykselle useita konkreettisia hyötyjä suhteessa julkisen mobiiliverkon tai wifi-verkon käyttöön: kuuluvuus, viiveettömyys, luotettavuus, skaalautuvuus jne. Mutta ennen kaikkea Privaattiverkko antaa teollisuusyrityksellä mahdollisuuden vastata tiedonsiirron osalta kahteen alussa mainittuun keskeiseen liiketoiminnan haasteeseen: turvallisuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseen.

Turvaa verkkohin, mutta myös fyysiseen työympäristöön

Privaattiverkon avulla voidaan rakentaatietoturvallinen ja luotettavasti toimiva tiedonsiirtokokonaisuus, jossa kaikki data voidaan pitää yrityksen sisäverkossa määritetyn teollisuustilan tai muun yksikön sisällä.

”Privaattiverkoissa tietoturvaa on helppo hallita – yritys itse päättää missä data liikkuu ja kenellä siihen on pääsy. Tarvittaessa privaattiverkko toteutetaan täysin omana suljettuna verkkona”, Viljasjärvi vakuuttaa.

Tietoturvan ohella myös työturvallisuus on etenkin suurissa teollisuuslaitoksissa kriittinen asia – esimerkiksi sahoilla ja muissa mekaanisen metsäteollisuuden toimipaikoissa tai kaivoksissa. Privaattiverkon avulla mobiilipäätelaite toimii luotettavasti erilaisissa onnettomuus- tai vaaratilanteissa ja mahdollistaa käyttäjän tavoittamisen tai valvomisen. Turvallisuutta voidaan lisätä myös Privaattiverkossa toimivalla kameravalvonnalla.

Privaattiverkko parantaa teollisuusyrityksen kustannustehokkuutta

Turvaominaisuuksien lisäksi langaton Privaattiverkko antaa mahdollisuuden parantaa teollisuusyrityksen kustannus- ja pääomatehokkuutta.

ABI Researchin toukokuu 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan langaton Privaattiverkko voi säästää teollisen toimijan operatiivisia kustannuksia jopa 8,5 % mobiilirobotiikan, olosuhdeseurannan, materiaalien paikantamisen ja materiaalivirtojen optimoimisen avulla.

Operatiivisen kustannustehokkuuden lisäksi yritysjohtoa ja osakkeenomistajia kiinnostaa erityisesti kohoavien korkonäkymien tilanteessa myöspääomatehokkuus: Privaattiverkkoa optimoidusti hyödyntämällä voidaan vähentää varastoihin ja muuhun käyttöomaisuuteen sitoutuvaa pääomaa ja sen rahoituskustannuksia. Privaattiverkon operoiminen ulkoisena palveluna ei vaadi myöskään pääomaa sitovia investointeja.

Digitan saanut Nokialta mobiiliprivaattiverkkojen Advanced Partner -tason sertifioinnin.

Privaattiverkko luotettavalta kumppanilta kokonaispalveluna

Digita on ensimmäisenä suomalaisena toimijana saanut Nokialta mobiiliprivaattiverkkojen Advanced Partner -tason sertifioinninosoituksena syvällisestä ymmärryksestään privaattiverkko-teknologioista ja niiden sovelluskohteista.
”Tämä tunnustus maailman johtavalta privaattiverkkoteknologian osaajalta perustuu suurelta osin siihen, että meillä on poikkeuksellisen pitkä kokemus mobiiliverkkojen rakentamisesta vaativissa ympäristöissä”, Viljasjärvi valottaa.

Digitan 5G-teknologiaa hyödyntämään suunnittelema Privaattiverkko-palvelu sisältää kaiken asiakkaan tarvitseman samassa paketissa: tarvekartoituksen, suunnittelun, asentamisen, valtakunnallisen ylläpidon, 24/7 päivystyksen vuoden jokaisena päivänä ja tarvittaessa myös päätelaitteet eri ympäristöihin räätälöityinä. Tämä kaikki tarjotaan asiakkaalle kuukausimaksullisena kokonaispalveluna.

Keskustelemme mielellämme kanssasi privaattiverkon tarjoamista mahdollisuuksista liiketoiminnassasi.

Ota yhteyttä!

Pekka Koskinen
Liiketoiminnan kehityspäällikkö
Heikki Sulander
Myyntipäällikkö

Jätä yhteydenottopyyntö!

Tilaa uutiskirje

Pysy ajan tasalla tuoreimmista uutisista ja tilaa uutiskirjeemme.

Tilaa

Tiedotteet

Telia rakentaa Kittilän kultakaivokselle oman 5G-verkon

Lue lisää

Telia, Digita ja Nokia aloittavat yhteistyön privaattiverkkojen tarjoamiseksi yrityksille ja julkishallinnolle – uusi teknologia turvaa kriittisen liiketoiminnan

Lue lisää

Kalmar vauhdittaa tuotekehitystään Telian 5G-privaattiverkon avulla

Lue lisää

Digita ja Optiscan yhteistyöhön logistiikka-alan digitalisoinnissa

Lue lisää

Lataa esite