IoT vauhdittaa älyrakennusten kasvua ja energiatehokkuutta

Älyrakennussektorista on tullut LoRaWAN-teknologian nopeimmin kasvava markkina. LoRa Alliancen jäseniltä saadun tiedon mukaan käyttöönotot ovat kasvaneet kaksinumeroisin luvuin kuluneen vuoden aikana. Keskeisiä sovelluksia, jotka tuottavat kiinteistöjen omistajille nopean sijoitetun pääoman tuoton, ovat energian ja toiminnan tehokkuus, ympäristön seuranta sekä ennakoiva kunnossapito. Kehitystä vauhdittaa myös EU:n lainsäädäntö, joka edellyttää rakennusten energiatehokkuuden parantamista ja älykkäiden ohjausjärjestelmien käyttöönottoa.

Katso infograafi

“Älyrakennusmarkkina on todella lähtenyt liikkeelle tänä vuonna, kun suuret kiinteistöhallintayhtiöt ovat havainneet merkittäviä hyötyjä LoRaWAN-ratkaisujen käyttöönotosta,” toteaa LoRa Alliancen toimitusjohtaja Alper Yegin. “Transforma Insightsin tutkimus osoittaa, että LPWAN-teknologiat, kuten LoRaWAN, kasvavat yhteensä 439 miljoonasta (2024) lähes 1,8 miljardiin (2034). LoRaWANin suosio älyrakennussektorilla perustuu siihen, että se tarjoaa merkittäviä hyötyjä ja vahvan ROI:n heti ratkaisujen käyttöönoton jälkeen.”

Perinteisesti rakennusten hallinta on nojannut langallisiin järjestelmiin, mutta nämä korvataan nyt joustavammilla langattomilla ratkaisuilla. LoRaWAN erottuu vaihtoehdoista ainoana teknologiana, joka yhdistää seinien läpäisevyyden ja alhaisen virrankulutuksen. LoRaWAN-verkot toimivat rinnakkain muiden langattomien verkkojen, kuten Wi-Fi-, Bluetooth-, 5G- ja RFID-teknologioiden kanssa ja integroituvat saumattomasti rakennusautomaatiostandardeihin (mm. BACnet, KNX ja Modbus). Tämä tekee LoRaWANista tehokkaan työkalun sekä olemassa olevien rakennusten modernisointiin että uudisrakentamiseen.

 

Viimeaikaiset toteutukset eri puolilla maailmaa osoittavat teknologian monipuolisuuden: 

  • Hongkongissa asennettiin satoja LoRaWAN-antureita julkisiin sairaaloihin osana hallituksen GWIN-verkkoa. Ratkaisu paransi tilankäytön näkyvyyttä, kylmäsäilytyksen valvontaa ja sisäilman laatua reaaliaikaisesti.
  • Dubaissa liikekiinteistö saavutti 25 % energiansäästön kuukaudessa LoRaWAN-älyvalaistusjärjestelmällä.
  • Swisscom otti käyttöön service-on-demand -ratkaisun kiinteistönhoidon tarkastuksiin Sveitsissä. Automaattiset mittaukset vähensivät työaikaa 30 %.
  • New Yorkissa asuinkiinteistö asensi 320 LoRaWAN-vedentunnistinta, jotka havaitsivat useita vuotoja reaaliaikaisesti ja estivät merkittäviä vahinkoja.

LoRa Alliance arvioi, että älyrakennusten kasvu tulee jatkumaan voimakkaana seuraavien viiden vuoden aikana, ja LoRaWAN-ratkaisujen tarjoajat ovat erinomaisessa asemassa hyödyntämään tätä kehitystä.

 

Tutustu LoRaWAN-teknologiaan

Lähde: LoRa Alliance® (lyhennetty käännössisältö)

Digita on LoRa Alliance®n jäsen ja edistää LoRaWAN®-teknologian käyttöönottoa Suomessa.