Yritykset hukkaavat miljoonia – ratkaisu löytyy jo Lapin tuntureilta
Suomalaiset yritykset menettävät vuosittain merkittäviä summia rahaa, sillä omaisuuden sijaintia ei hallita riittävän tarkasti. Digitan IoT-verkkoon perustuvat palvelut tarjoavat ratkaisun: Lapissa porojen seurannasta on tullut konkreettinen esimerkki tehokkuudesta ja liiketoiminnan kehittämisestä.
Digitan maankattava IoT-verkko hyödyntää LoRaWAN-teknologiaa, jonka ansiosta porojen sijaintia voidaan seurata reaaliajassa myös alueilla, joihin perinteiset mobiiliverkot eivät yllä. Kumppanin tarjoama karttapalvelu yhdistettynä kevyisiin ja pitkäikäisiin poropantoihin antaa poronomistajille jatkuvan näkymän lauman liikkeisiin. Ratkaisu parantaa sekä eläinten turvallisuutta että porotalouden toiminnan kannattavuutta.
Viime vuoden joulukuussa Digitalla oli käynnissä Porolive, joka oli IoT-paikannusteknologiaan perustuva livelähetys. Lähetyksessä seurattiin Lapin tuntureilla liikkuvien porojen reittejä ja matkoja reaaliajassa. Poroliven havainnollistama ratkaisu toimii samalla periaatteella myös teollisuuden ja logistiikan tarpeissa: sama teknologia voi tuoda läpinäkyvyyttä ja hallintaa yrityksen kalustoon, laitteisiin ja toimitusketjuihin missä päin tahansa Suomessa.
Miljoonia katoaa, mutta ratkaisu on jo olemassa
Kalusto, kuljetukset, koneet, eläimet ja materiaalit katoavat näkyvistä usein yksinkertaisesta syystä: niiden liikkumista ei kirjata eikä valvota reaaliajassa. Osa laitteista siirtyy työmaalta toiselle ilman, että niistä jää merkintää, osa jää varikoille tai varastojen nurkkiin, ja osa päätyy väärään paikkaan kiireen tai inhimillisen virheen vuoksi. Kun näkyvyys puuttuu, katoavat samalla myös katteet. Yritykset menettävät Suomessa ja maailmalla miljoonia euroja vuodessa pelkästään siksi, ettei omaisuuden sijaintia seurata järjestelmällisesti.
Lisäksi rahtivarkaudet ovat kasvaneet viimeisen kolmen vuoden aikana 438 prosenttia, ja EMEA-alueella varastetaan joka kuukausi yli 19 miljoonan euron arvosta tavaraa (TAPA). Suomessa törkeiden työmaavarkauksien määrä on lähes tuplaantunut, ja yksittäisen tapauksen arvo nousee usein yli 15 000 euroon. Lue miten poliisi löysi varastetun asfalttisahan.
“Moni yritys ajattelee, että tämä koskee vain isoja toimijoita, mutta todellisuudessa jo muutaman auton, perävaunun tai generaattorin seuranta tuo potentiaalisia säästöjä ensimmäisestä kuukaudesta lähtien,” sanoo Tuomas Kolkka, Digitan IoT-liiketoiminnan johtaja.
Porot näyttivät esimerkkiä
Digitan Porolive teki näkyväksi sen, miten paikannus toimii parhaimmillaan: reaaliaikaista tietoa, vähemmän hukkaa ja enemmän hallintaa. Sama teknologia, joka auttaa poron omistajaa seuraamaan lauman liikkeitä Lapin tuntureilla, tarjoaa yhtä luotettavan näkymän myös teollisuuden, rakennusalan ja logistiikan kalustoon.
Teknologia on jo käytössä myös kuljetuksissa, joissa IoT-pohjaiset seurantalaitteet ovat auttaneet estämään rahtivarkauksia ennätysmäärin. Munich Re:n vuoden 2025 raportin mukaan reaaliaikainen seuranta vähentää rikollisten onnistumisprosenttia merkittävästi, sillä jokainen poikkeama näkyy heti ja siihen voidaan reagoida nopeasti.
Tieto tuo tehokkuutta ja turvaa
Paikannuksen idea on yksinkertainen: kun tiedät, missä omaisuutesi on ja miten sitä käytetään, voit johtaa toimintaa tehokkaammin ja turvallisemmin. IoT-sensorit tarjoavat sijaintitiedon lisäksi myös tietoa esimerkiksi lämpötilasta, tärinästä ja energiankulutuksesta.
Beecham Researchin mukaan IoT-pohjainen seuranta pienentää huolto- ja kalustokustannuksia 5–10 prosenttia, koska käyttöastetta ja kuormitusta voidaan seurata reaaliaikaisesti. Huollot voidaan ajoittaa oikeaan aikaan, seisokit minimoida ja viat ehkäistä jo ennen kuin ne ehtivät muuttua kalliiksi ongelmiksi.