Kanavien (C-kanavanippu) saamiseksi takaisin näkyviin joihinkin yhteisantennikiinteistöjen antennijärjestelmiin joudutaan tekemään muutoksia. Mikäli C-kanavanipun kanavat eivät muutoksen ja kanavahaun jälkeen näy television kanavaoppaassa, on hyvä olla yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään. Asiasta voi olla yhteydessä isännöitsijään myös etukäteen. Muuttuvat kanavataajuudet Vaalan C-kanavanipun lähetystaajuus
Lue aiheesta lisää
”Tavoitteenamme on digitalisoida hieman yli 5000 vesimittaria lähitulevaisuudessa. Digitan tarjoaman LoRaWAN-verkon kuuluvuus on parantunut viime vuosien aikana merkittävästi alueellamme ja näin ollen saamme pitkänkin kantaman päässä olevat kohteet etäluettavuuden piiriin”, kommentoi Lempäälän Veden toimitusjohtaja Lasse Sampakoski. ”Etuna Digitan kanssa tehtävässä
Kanavien (E-kanavanippu) saamiseksi takaisin näkyviin joihinkin yhteisantennikiinteistöjen antennijärjestelmiin joudutaan tekemään muutoksia. Mikäli E-kanavanipun kanavat eivät muutoksen ja kanavahaun jälkeen näy television kanavaoppaassa, on hyvä olla yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään. Asiasta voi olla yhteydessä isännöitsijään myös etukäteen. Muuttuvat kanavataajuudet Raahe Mestauskallio E-kanavanipun
Kanavien (C-kanavanippu) saamiseksi takaisin näkyviin joihinkin yhteisantennikiinteistöjen antennijärjestelmiin joudutaan tekemään muutoksia. Mikäli C-kanavanipun kanavat eivät muutoksen ja kanavahaun jälkeen näy television kanavaoppaassa, on hyvä olla yhteydessä taloyhtiön isännöitsijään. Asiasta voi olla yhteydessä isännöitsijään myös etukäteen. Muuttuvat kanavataajuudet Angervikon C-kanavanipun lähetystaajuus
Nopean rakentamisvaiheen jälkeen 1.6.2020 alkaen Ylen HD-muotoiset tv-kanavat ovat vastaanotettavissa kaikkialla Suomessa Digitan antenni-tv-verkossa. Samassa yhteydessä Yle TV1 HD:lla alkavat näkyä myös oman paikkakunnan alueelliset uutiset. Traficomin tiedon mukaan helmikuussa 2020 Suomen antenni-tv-talouksista 67 prosentilla on valmius vastaanottaa HD-lähetyksiä. Vastaanottoon