Liiketoimintapäällikkönä työskentelevälle Pentti Haataselle Digita on tullut hyvin tutuksi. Haatanen on työskennellyt Digitassa sen perustamisesta lähtien vuodesta 1999. ”Työnkuvaani kuuluu muun muassa asiakastarpeiden tunnistamista, radiopalvelujen suunnittelua ja toimittamista asiakkaille. Digitan tuottamien radiolähetysverkkojen kautta lähetetään todella monen toimiluvalla toimivan radion ja Yleisradion sisällöt laajasti Suomessa oleville kuuntelijoille”, kertoo Haatanen. Ympäristö ja siitä huolehtiminen on myös Digitalle tärkeää. ”Pyrimme huomioimaan palveluidemme ja teknologian kehityksessä hiilijalanjälkemme”, sanoo Haatanen.

Haatasen tapaan liiketoimintapäällikkönä työskentelevä Jari Pasuri aloitti myös työt Digitassa vuonna 1999. Pasuri kuvailee työtehtäviään monipuolisiksi – ”Asiakastarpeiden pohjalta palveluiden suunnittelua yhdessä teknisten ammattilaisten kanssa ja liiketoiminnan suunnittelua”, sanoo Pasuri. ”Suomalainen radio on kuuntelua ja mainosmyyntiä koskevalla mittaristolla elinvoimainen ja virkeä media. Sisältö ratkaisee median suosittuuden, mutta Digitan radiopalvelut mahdollistavat suomalaisen radiomedian menestystä”, kertoo Pasuri.

Digita mielletään usein FM-radiojakelun toimittajaksi, mutta Pasurin mukaan Digita on myös muuta. ”Meillä on mahdollisuus toteuttaa ratkaisuja esimerkiksi nettiradioon. Varmistamme, että käytettävissämme on teknologiat ja palvelut, joilla radioasiakkaamme liiketoiminta jatkuu elinvoimaisena myös tulevaisuudessa”, toteaa Pasuri.

Radion kehityspäällikkönä työskentelevä Mika Hyytiäinen aloitti työt Digitalla vuonna 2008 kiinnostuttuaan Digitan tarjoamista mielenkiintoisista työtehtävistä radiotoimialan parissa. ”Työtehtäväni koostuvat esimerkiksi uusien radiopalveluiden ja kustannustehokkaampien ratkaisuiden kehitystyötehtävistä”, sanoo Hyytiäinen. Hyytiäinen listaa useita syitä Digitan radiopalveluiden merkittävyydestä – ”Tarjoamme Digitassa koko radiotoimialan toimijoille mahdollisuuden keskittyä sisällön tuottamiseen ja heidän ydinliiketoimintaansa. Meillä Digitassa on todella korkean tason palvelulaatu sekä vakaa ammattitaito ja teemme tämän eteen jatkuvasti töitä”, kertoo Hyytiäinen.