Elämme big datan aikakautta.

Maailmassa on kohta 2 miljardia verkkosivustoa. Ja internetin käyttäjiä on jo yli 4 miljardia eli selvästi yli 50 % maapallon väestöstä, kun 10 vuotta sitten oltiin 30 %:n pinnassa.

Ja sitten maailmaan iski korona.

Korona-aika on kasvattanut datan käyttöä vielä huimasti aiemmasta. Esimerkiksi FICIX:in, Suomen merkittävimmät Internet-palveluntarjoajat ja kansainväliset toimijat kokoavan yhdistyksen, jäsenten ulos lähtevä palvelinliikenne on kutakuinkin kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

Luonnollisia selityksiä dataliikenteen kasvuun on useita. Pilvipalveluiden, viihdesisältöjen ja sosiaalisen median videosovellusten käyttö on kasvanut koronapandemian aikana massiivisesti. Esimerkkeinä vaikkapa vahvasti länsimaissakin läpi lyönyt Tik Tok sekä Marco Polo, jonka yli kymmenkertainen kasvu 2020 aikana on vaatinut huimasti lisää datansäilytyskapasiteettia. Videopalavereiden määrä työ- ja vapaa-ajan käytössä on myös räjähtänyt: esimerkiksi Zoomin käyttö 20-kertaistui maalis-kesäkuun 2020 aikana.

Seuraus kaikesta tästä on looginen: kun dataa liikkuu enemmän, niin palvelin- ja konesalikapasiteettia tarvitaan enemmän.

Data Center on vastaus kasvuun

Kasvava liikenne tarkoittaa datasta eläville yrityksille kasvavia resurssitarpeita. Se onkin johtanut yritysten halukkuuteen käyttää ulkoistettuja datacenter-palveluita oman konesalikapasiteetin rakentamisen sijaan.

Data center eli suomeksi konesalipalvelu tarjoaa asiakkailleen tilaa, sähköä, huippuluokan tietoliikennevalmiudet ja turvallisen paikan, jossa sijaitseville palvelimille voidaan tuoda erilaisia palveluita, kuten videonjakelupalveluita ja verkkokauppoja.

Globaali data center-markkina on kasvanut viime vuosina keskimäärin reilun 10 % vuosivauhtia, ja kuten edellä todettiin, koronapandemia on kiihdyttänyt sen kasvua entisestään. Voidaankin sanoa, että data centerit pyörittävät tänä päivänä maailmaa, kun kyse on tietoliikenteestä ja tietoteknisistä järjestelmistä.

”Me Digitassa panostamme strategiassamme entistä voimakkaammin myös Data Center-liiketoimintaan. Merkittävänä riippumattomana toimijana haluamme kehittää ja tarjota erinomaisia tietoliikenneyhteyksiä ja modernia digitaalista infrastruktuuria parhaan mahdollisen liitettävyyden tarvitseville yrityksille. Digitan Data Center -palvelut tarjoavat luotettavaa ja vakaata palvelintilaa yrityksille, jotka miettivät omien tietoliikenteeseen liittyvien laitteiden uudelleen sijoitusta tai hajauttamista.” sanoo Markus Ala-Hautala, COO, SVP Telecom.

Reaalimaailman alustataloutta

Data centerit pystyvät tarjoamaan yrityksille omaan konesaliin verrattavaa luotettavuutta, kriittisten järjestelmien turvaamista, kapasiteetin skaalautuvuutta ja ennakoitavaa kustannusrakennetta. ”Kaikki tähtää siihen, että asiakkaat voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa ilman omien konesalitilojen rakentamiseen, omistamiseen ja ylläpitoon liittyviä huolia”, kertoo Ala-Hautala.

Data center on kuin tietojärjestelmälaitteille tarkoitettu toimistohotelli, joka tarjoaa yritysten käyttöön kaikki konesalien parhaat puolet: 100 % turvallisuuden, optimaaliset lämpötila- ja ilmankosteusolosuhteet, hyvin hoidetun jäähdytyksen sekä moninkertaisesti varmistetun sähkönsyötön. Ja vaikka data ja laitteet ovat ulkopuolisen hallussa, asiakkailla on kuitenkin pääsy omille palvelimilleen ja siten suora kontrolli niihin.

Edustava esimerkki kestävästä kiertotaloudesta

Vaikuttavista luvuista huolimatta data centereiden kasvu on hyvinkin kestävää. Data centerit ovat eittämättä yksi parhaista kestävän kiertotalouden esimerkeistä.

Data centerissä ekologisuus on otettu huomioon alusta lähtien. Tilojen jäähdytyksestä syntyvä hukkalämpö voidaan ottaa talteen ja myydä eteenpäin, mikä tietysti vähentää data centerin energiakustannuksia, mutta hyödyttää myös muita.

Tämän lisäksi Suomen pohjoiset sääolosuhteet luovat data centereiden kannalta hyvin edulliset olosuhteet. Helsingin vuotuinen keskilämpötila on vain 5,8 astetta, joten data centereiden jäähdytys on viileän ilmaston ansiosta käytännössä ilmaista. Tuhansien järvien maassa myös jäähdytysveden saanti on aina turvattu.

”Digitan Data Center tarjoaa huippuluokan data center-palvelut Suomen ja Pohjois-Euroopan parhaassa paikassa Helsingin Pasilassa. Lisäksi Digitan 38 alueellista konesalia palvelevat joustavasti yrityksiä ja yhteisöjä ympäri Suomen. Digitan mastot ja niihin liittyvät kiinteistöt ovat korkeatasoisia tietoliikennekeskittymiä, ja niissä kaikissa on tarjolla modernia konesalitilaa”, sanoo johtaja Teemu Lampila Digitan Site Services-yksiköstä.

Ota yhteyttä!

Teemu Lampila
Johtaja, Site Services
+358 400 545 621
teemu.lampila@digita.fi