Digita investoi merkittävästi konesaleihin

Suomeen on rakennettu ja rakenteilla paljon uutta konesalikapasiteettia. Lisääntynyt kapasiteetti tarvitsee tuekseen verkon reunapalveluita muun muassa suoratoisto- ja interaktiivisten palveluiden käyttöön ja nopeisiin konesalien välisiin yhteyksiin. Digita on investoinut merkittävästi Data Center -liiketoimintaansa viime vuosien aikana. Keväällä 2023 avatun korkeimmat turvavaatimukset täyttävän konesalimme avulla voimme palvella kasvavaa joukkoa ulkomaisia ja kotimaisia asiakkaita.

”Konesaliliiketoimintamme on kasvanut huomattavasti, ja näemme siinä erinomaisia kasvumahdollisuuksia. Asiakaskeskeinen, luotettava toimintatapamme sekä konesaliemme keskeinen sijainti ja nopeat korkeatasoiset kansainväliset yhteydet ovat asiakkaillemme tärkeitä. Digitan datakeskus on muodostunut merkittävimmäksi tietoliikenteen solmukohdaksi jossa sijaitsee eniten internet-liikenteen ja kansainvälisten verkkojen toimijoita”, kertoo Telecom-liiketoiminnasta vastaava johtaja Riku Helander.

”Uusin konesalimme on suunniteltu erityisesti yrityksille ja julkisen sektorin toimijoille, jotka arvostavat maksimaalista turvallisuutta ja parhaita tietoliikenneyhteyksiä”, jatkaa Helander..

Datakeskuspalveluitamme käyttävät kansainväliset teleoperaattorit, paikalliset pilvipalveluiden tuottajat, erilaiset palvelualustojen kuten sosiaalisen ja muiden mediapalveluiden tuottajat.

  • Konesalikapasiteetti räätälöidään asiakastarpeen mukaan korkean saavutettavuustason, fyysisen turvallisuuden ja ekologisen tehokkuuden vaatimukset täyttäen.
  • Erinomaiset tietoliikenneyhteydet omaavat konesalit sijaitsevat keskeisimmässä tietoliikenteen solmukohdassa, jossa on myös internet-liikenteen yhdysliikennepiste. Solmukohdassamme on paikalla noin 30 tietoliikenteen operaattoria.
  • Korkeatasoisista asiantuntijapalveluista vastaa vuosien kokemuksen omaava ja turvaluokitettu henkilöstö, joka vastaa konesalien kokonaisvaltaisesta asiakaspalvelusta, valvonnasta, ylläpidosta ja asiantuntijatehtävistä eri teknologioiden parissa, jolloin häiriötilanteisiin ja nopeisiin muutostehtäviin voidaan reagoida erittäin nopeasti.

 

Lue lisää konesalipalveluistamme!