Lempäälän Vesi ja Digita ovat allekirjoittaneet 10-vuotisen sopimuksen veden etäluennan digitalisoinnista. Lempäälän ja Vesilahden alueilla vesihuoltoa ylläpitävä Lempäälän Vesi lähti onnistuneen pilotointivaiheen jälkeen rakentamaan uutta etäluettavaa vesimittariverkostoa.

”Tavoitteenamme on digitalisoida hieman yli 5000 vesimittaria lähitulevaisuudessa. Digitan tarjoaman LoRaWAN-verkon kuuluvuus on parantunut viime vuosien aikana merkittävästi alueellamme ja näin ollen saamme pitkänkin kantaman päässä olevat kohteet etäluettavuuden piiriin”, kommentoi Lempäälän Veden toimitusjohtaja Lasse Sampakoski. ”Etuna Digitan kanssa tehtävässä yhteistyössä on se, että palvelu ei edellytä tilaajalta suuria investointeja ja Digita huolehtii verkon toimivuudesta.”

Veden etäluennan käyttöönotto tuo etuja niin yritykselle kuin loppuasiakkaallekin. Veden kulutuksen seuraaminen reaaliaikaisesti mahdollistaa luopumisen arviopohjaisesta laskuttamisesta. Veden kulutuksen todelliseen lukemaan perustuvien laskujen laskutusväli on lyhyempi ja tulot yrityksen suuntaan ovat tasaisemmat.

”Olemme iloisia, että Lempäälän Vesi osoitti kiinnostusta palveluitamme kohtaan ja pääsimme tekemään yhteistyötä. Pystymme yhdessä tuomaan nykyaikaiset ratkaisut vesihuollon asiakkaille”, kommentoi Digitan IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Median yhteydentotot:

Digita Oy, myyntipäällikkö, IoT-palvelut, Mona Miettinen, p. 0400 721 700, mona.miettinen(a)digita.fi

Lempäälän Vesi Oy, toimitusjohtaja, Lasse Sampakoski, p. 050 063 3083, lasse.sampakoski(a)lempaalanvesi.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi

Kunnan yleisenä vesi – ja viemärilaitoksena toimivan Lempäälän Vesi Oy:n tehtävänä on tuottaa yhdyskunnan vedenhankintaan ja viemäröintiin liittyvät palvelut ja kehittää toimintaansa yhdyskunnan muun kehityksen asettamien vaatimusten mukaisesti. www.lempaalanvesi.fi