Televisio mukanasi mökillä, tien päällä ja vesillä

Televisio kuuluu kesäisen Suomen arkeen! Tiesitkö, että se kulkee mukanasi kesämökille, tien päällä matkailuautossa ja vaikkapa purjeveneessä?
Lataa tästä artikkelista vinkit kesäiseen telkkarin katseluun, missä päin Suomea ikinä liikutkin!

Televisio mukaan matkailuvaunuun ja -autoon

Karavaanareille tv-ohjelmien katselu voi joskus olla haasteellisempaa kuin muilla, sillä matkailuautolla tai -vaunulla liikutaan usein kaukana tv-lähettimistä. Luonnonesteet, kuten harjut, kalliot, notkelmat, tiheä metsä tai korkeat puut heikentävät signaalia.

Vaunun oma antenni sijaitsee matalalla, usein vain noin 2,5 metrin korkeudessa. Lasikuituisen vaunun kattoon ei ole mahdollista kiinnittää tehokasta ja raskasta antennia. Myöskään riittävän korkealle ulottuvaa antennimastoa ei saa vaunuun kiinni. Useimmat vaunuihin jo tehtaalla valmiiksi asennetuista antenneista ovat pieniä, kevyitä ja heikkotehoisia. Kuitenkin laadukkaalla antennilla, tehokkaalla antennivahvistimella ja oikealla suuntauksella kuvan saa näkyviin valtaosassa leiriytymispaikkoja.

Lataa alta lyhyt opas, jonka avulla television katselu onnistuu matkailuvaunussa ja -autossa!

Lataa opas

Varmista mökki-tv:n valmius HD-aikaan

Suomessa on käynnissä HD-siirtymä, mikä tarkoittaa sitä, että vapaasti katsottavat tv-lähetykset lähetetään vaiheittaisen siirtymäajan jälkeen vain teräväpiirtolaadulla. Perusmuotoiset eli SD-lähetykset päättyivät ensin Ylellä 31.3.2025 ja 30.6.2025 myös muilta Suomen tv-kanavilta. HD-siirtymä lisää antenni-tv:n teräväpiirtotarjontaa.

Myös vapaa-ajan asunnoissa ja kesämökeillä on hyvä tarkastaa tänä kesänä vastaanottimen ajantasaisuus.
Häiriötön tv-kuva edellyttää hyvää vastaanottoantennia ja antennin oikeaa suuntaamista. Jos lähetykset eivät näy tai kuvassa on häiriöitä, on antennijärjestelmä tarkistettava. Tarvittaessa antenni on suunnattava uudelleen, hankittava tehokkaampi antenni tai sijoitettava antenni uuteen paikkaan, josta signaali saadaan vastaanotettua. Tällöin on hyvä kääntyä ammattitaitoisen antenniasentajan puoleen.

Lataa alta lyhyt opas, jonka avulla television katselu onnistuu mökillä!

Lataa opas

Televisio mukaan vesille

Veneilyn ja tv:n katselun yhdistäminen onnistuu nykyään yhä paremmin. Saaristo- ja järvialueilla tv-signaali välitetään langattomasti tv-aseman lähettimestä veneen antenniin.

Häiriötön tv-kuva edellyttää hyvää vastaanottoantennia ja antennin oikeaa suuntaamista. Veneilijän kannattaa paneutua huolella antennin valintaan ja asennukseen.

TV:n katselu veneessä eroaa jonkin verran katselusta maalla. Veneillä liikutaan paikasta toiseen ja samalla myös tv-lähettimen signaalin alue vaihtuu, jolloin televisio joudutaan virittämään ja antenni suuntaamaan uudelleen.

Lataa alta lyhyt opas, jonka avulla television katselu onnistuu veneessä!

Lataa opas