Radio86 on aloittanut kiinalaiseen kulttuuriin keskittyvän radiokanavan lähetykset. Lähetykset kuuluvat keskiaaltotaajuudella 963 kHz.

Ohjelmaa lähetetään
päivittäin aamulla klo 5.00-9.00 sekä illalla klo 18.00-01.00 välisenä aikana.
Digita toimittaa palvelun Porin keskiaaltoasemalta.

 

Ohjelmaa
kanavalle tuottaa tamperelainen Radio86. Ohjelmat käsittelevät Kiinaa ja sen
kulttuuria, ja ne toimitetaan useilla eurooppalaisilla kielillä. Sisältöä
kanavalle saadaan myös China Radio Internationalilta Kiinasta.

 

”Radio86:n tavoitteena on tarjota Pohjoismaiden ja Baltian alueelle
monipuolisesti tietoa Kiinasta ja sen kulttuurista. Olemme sitoutuneet tähän
tehtävään pitkäksi ajaksi”, FutuVision Media Oy:n toimitusjohtaja Zhao Yinong
kertoo.

 

Digita
on tyytyväinen pitkäaikaiseen sopimukseen. Uuden radiokanavan ansiosta
keskiaaltoradiolähetykset alkavat jälleen Suomessa. ”Olemme Digitassa iloisia
yhteistyöstä FutuVision Median kanssa. Yhteistyön toteuttamisessa olemme
hyödyntäneet TDF-konsernin asiantuntemusta ja erityisosaamista, kuten
esimerkiksi satelliittilähetyspalveluja”, Digita Oy:n radiopalveluiden
kehityspäällikkö Jari Pasuri
kertoo.

 

Lisätietoja:

 

 

Digita
Oy

on Suomen johtava radio- ja televisiopalvelujen jakeluyhtiö sekä merkittävä
tietoliikenneverkkojen ja verkkoinfrastruktuurin kehittäjä. Maan kattava
organisaatio varmistaa palveluiden korkean laadun ympäri vuorokauden. Digitan
asiakkaita ovat muun muassa tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja
laajakaistaoperaattorit. Digita on osa kansainvälistä
TDF-konsernia.

www.digita.fi

 

Radio86 on  FutuVision Median aputoiminimi. Radio86
tuottaa sisältöä kaikilla median kentillä. Sen tunnetuimmat tuotteet ovat
Radio86.com nettisivut, jotka tarjoavat tietoa Kiinasta seitsemällä kielellä,
sekä radio-ohjelmat kuudessa maassa Euroopassa. FutuVision Media kuuluu  Futuvision Groupiin, joka koostuu viidestä
yhtiöstä Suomessa sekä toimipisteistä Kiinassa ja Ranskassa. FutuVision Groupin
tavoitteena on palvella vuorovaikutteisena siltana yksityisiä henkilöitä ja
yrityksiä Kiinan ja Euroopan välillä.

www. futuvision.com,  www.radio86.fi