Suomussalmen kunnan vesilaitos vastaa vesihuoltolain mukaisesta vesihuollon järjestämisestä. Suomussalmi on solminut Digitan kanssa kymmenen vuoden sopimuksen vesihuollon digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Vesimittarit asennuksineen sekä vedenkulutuksen seurannan mahdollistavan pilvipalvelun toteuttaa Alva.

Yhteistyön pilottivaihe kattaa meneillään olevan vuoden. Massavaihdot on määrä aloittaa ensi vuoden alusta ja koko mittaristokanta uusitaan seuraavan kolmen vuoden aikana. ”Tulemme uusimaan kolmen vuoden aikana kaikki 1900 mittariamme etäluettaviin mittareihin. Vuositasolla tämä tarkoittaa reilun 600 mittarin vaihtoa”, kertoo Suomussalmen vesihuoltopäällikkö Jukka Malinen.

Suomussalmen kunnan vesilaitoksella on laaja toiminta-alue. Vesijohtoverkostoa on reilusti yli 100 kilometrin verran. Näin ollen digitaaliseen toimintaympäristöön siirtyminen on merkittävä askel kunnan vesilaitokselle. ”Työn tehostuminen, tiedon monipuolistuminen, sekä mahdollisuus seurata mittareiden lähettämää tietoa esim. vuotojen ja jäätymisten varalta ovat tärkeitä asioita. Arviolaskuista siirtyminen reaalilaskutukseen on myös merkittävää”, toteaa Malinen.

Yhteistyö Digitan kanssa on sujunut mallikkaasti ilman ongelmia Malisen mukaan. Malinen on myös avoin uusille digiratkaisuille. ”Kaikki on mennyt niin kuin on sovittu Digitan kanssa, enkä sulje pois mahdollisia uusia digiratkaisuja tulevaisuudessa”, sanoo Malinen.

”Olemme erittäin iloisia alkavasta pitkäaikaisesta yhteistyöstä Suomussalmen kunnan vesilaitoksen kanssa. Projekti on edennyt suoraviivaisesti vesilaitoksen erinomaisen asiantuntemuksen ja selkeän tahtotilan ansiosta. Tulemme yhteistyössä mahdollistamaan digitalisaation hyödyt kunnan vesihuollolle”, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnan myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Median yhteydenotot:

Suomussalmen kunnan vesihuolto, vesihuoltopäällikkö Jukka Malinen, p. 044 567 34 58, jukka.malinen(a)suomussalmi.fi

Digita Oy, IoT-liiketoiminnan myyntipäällikkö Mona Miettinen, p. 0400 721 700, mona.miettinen(a)digita.fi

Luonto on aina lähellä. Suomussalmi. www.suomussalmi.fi

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 200 alan osaajaa. www.digita.fi