Sotkamon Vesihuoltolaitos ja Digita ovat aloittaneet yhteistyön alueen vesihuollon digitalisoinnista, jonka myötä alueen vesimittarikanta uudistetaan etäluettaviksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Veden etäluennan digitalisoinnissa hyödynnetään Digitan tarjoamaa LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa IoT-verkkoa. Vesimittarikannan uudistamisen myötä mittareiden lukemisesta aiheutuvat kustannukset vähenevät ja laskutusprosessi asiakkaan suuntaan suoraviivaistuu.

”Tämän sopimuksen myötä tuomme Sotkamon Vesihuoltolaitoksen tälle vuosikymmenelle. Veden etäluenta mahdollistaa tehokkaamman vesihuollon valvonnan, kun hälytystietoja saadaan reaaliajassa mahdollisista vuoto- ja tulvimistilanteista. Odotettavissa on huomattavia säästöjä, kun koko mittarikanta on tuotu etäluettavuuden piiriin”, kertoo Sotkamon Vesihuoltolaitoksen vesihuoltoinsinööri Aarno Konka. ”Haluamme olla mukana tarjoamassa edistyksellistä vesihuoltopalvelua laadukkaan pohjaveden toimittajana”.

”Aloitimme yhteistyön Sotkamon Vesihuoltolaitoksen kanssa vuoden 2019 alussa ja olemme päässeet hyvään vaiheeseen mittarikannan uudistamisen osalta. On hienoa, että Sotkamo on vesihuollon etunenässä uusien palveluiden käyttöönotossa. Pystymme tarjoamaan erinomaiset LoRaWAN-yhteydet koko vesijohtoverkostoalueelle”, kertoo Digitan IoT-palveluiden myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Median yhteydenotot:

Sotkamon Vesihuoltolaitos, Aarno Konka, vesihuoltoinsinööri, p. 044 750 2325, aarno.konka(a)sotkamo.fi

Digita Oy, Mona Miettinen, myyntipäällikkö, p. 0400 721 700, mona.miettinen(a)digita.fi

Sotkamon Vesihuoltolaitos vastaa riittävän ja hyvälaatuisen talousveden tuottamisesta ja jakelusta vesilaitoksen ja vesilaitokseen liittyneiden vesiosuuskuntien toiminta-alueilla olevien asiakkaiden tarpeisiin. Lisäksi laitos vastaanottaa ja puhdistaa viemärilaitoksen ja vesiosuuskuntien toiminta-alueilla olevien asiakkaiden laitoksen verkostoon toimittaman jäteveden vähintään ympäristölupapäätöksen mukaiseen puhdistustasoon. www.sotkamo.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.