TeliaSonera Finland Oyj ja Digita Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen laajakaistapalveluiden palveluoperoinnista Digitan @450-laajakaistaverkossa. Aiemmin kesä-elokuussa aloitettu pilottijakso päätyy kaupalliseen lanseeraukseen joulukuun 2007 aikana. Sopimuksen myötä lähes kaikki suomalaiset voidaan liittää laajakaistapalvelujen piiriin hyödyntäen uutta kustannustehokasta langatonta tekniikkaa.

Nyt solmitulla sopimuksella pyritään saumattomaan verkko- ja palveluoperaattorin yhteistyöhön tavoitteena tuottaa asiakkaille heidän tarvitsemiaan palveluita. ”Tämä on merkittävä parannus niille suomalaisille, jotka ovat tähän asti olleet kiinteän verkon laajakaistapalvelujen ulottumattomissa. Sopimuksen myötä suomalainen tietoyhteiskunta on arkipäivää myös kesämökeillä, maaseudulla, saaristossa ja muualla haja-asutusalueella”, sanoo TeliaSoneran Suomen laajakaistaliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Pekka Weckström.

Tyytyväiset pilottikäyttäjät

Sonera on erittäin tyytyväinen kolme kuukautta kestäneeseen palveluoperoinnin testausvaiheeseen, joka toteutettiin kesä-elokuussa 2007. Kesän aikana testattiin verkon kattavuus ja luotettavuus sekä päätelaitteiden käyttöönotto ja toimivuus. Pilottijakson aikana sovittiin myös verkon peittoalueen laajentamisesta ensisijaisesti niille alueille, joille kiinteän verkon laajentaminen on kustannuksiltaan liian kallista vähäisestä käyttäjämäärästä johtuen. ”Maaseudulla @450-tukiaseman pystyttäminen on huomattavasti huokeampaa kuparijohtoon verrattuna ja jatkossa voimme tarjota sen kautta myös puhepalveluita edullisesti”, Juha-Pekka Weckström kertoo.

Digita laajentaa verkkoa ja lisää tukiasemia kaikkialla

Digitan huhtikuun alussa avattu langaton @450-laajakaistaverkko kattaa tässä vaiheessa laajat alueet Etelä-Suomesta sekä alueita Oulusta Ivaloon. Digita laajentaa verkkoa ripeään tahtiin ja tavoitteena on, että verkon peitto kasvaa koko valtakunnan laajuiseksi vuoden 2009 loppuun mennessä.

 

”Digitalle sopimus TeliaSoneran kanssa on merkittävä askel vastaamaan langattoman @450-laajakaistan kovaan kysyntään. Tavoitteenamme on, että Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on koko maan kattava langaton laajakaistaverkko. Valmiin verkon myötä suomalaisilla, niin kuluttajilla kuin yrityksilläkin, on käytettävissään aidosti langaton laajakaistaverkko”, kiteyttää Digita Oy:n liiketoimintajohtaja Juha Malmberg.

 

TeliaSonera on Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys, jolla on vahva asema myös Euraasian, Turkin ja Venäjän matkaviestinmarkkinoilla. Vuoden 2006 lopussa TeliaSonera toi matkaviestinpalvelut markkinoille Espanjassa. Tarjoamme luotettavia, innovatiivisia ja helppokäyttöisiä palveluja puheen, kuvan, datan, informaation, asiointitapahtumien sekä viihteen siirtoon ja paketoimiseen. Vuonna 2006 TeliaSoneran liikevaihto oli 91 mrd. kruunua, ja maaliskuun 2007 lopussa yhtiöllä oli yhteensä yli 100 miljoonaa asiakasta 15 maassa. TeliaSoneran osake noteerataan Tukholman ja Helsingin pörsseissä, ja yhtiö on mukana Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä.  Helppous ja hyvä palvelu ovat meille tärkeitä työkaluja luodessamme kannattavaa kasvua sekä arvoa asiakkaillemme ja osakkeenomistajillemme. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.fi.

 

Digita Oy on Suomen johtava radio- ja televisiopalvelujen jakeluyhtiö sekä merkittävä tietoliikenneverkkojen ja verkkoinfrastruktuurin kehittäjä. Maan kattava organisaatio varmistaa palveluiden korkean laadun ympäri vuorokauden. Digitan asiakkaita ovat muun muassa tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. Digitan liikevaihto vuonna 2005 oli 97 miljoonaa euroa. Yhtiössä työskentelee 380 henkilöä. Digita on osa kansainvälistä TDF-konsernia.