Poikkeuksellinen
säätila, niin kutsuttu radiokeli, on aiheuttanut häiriötä antenni-tv-vastaanottoon
koko Suomessa viikon 38 aikana. Kuluttajapalautteiden ja Digitan havaintojen mukaan radiokeli on vaikuttanut tv-vastaanottoon maanantaista 15.9. alkaen. Radiokelejä on voinut olla myös edeltävänä viikonloppuna. Radiokelit ovat lieventyneet maanantaihin 22. mennessä eivätkä ne enää vaikuta tv-vastaanottoon. 

 

Häiriöitä
esiintyy tyypillisesti tietyillä tv-kanavilla. Kanavilla voi esiintyä
ajoittaisia katkoksia tai ne eivät näy lainkaan. Radiokelien vaikutus
antenni-tv-vastaanottoon riippuu myös vuorokaudenajasta. Esimerkiksi aamulla
televisio voi näkyä hyvin ja illalla vastaanotossa voi ilmetä ongelmia. Häiriöt
häviävät säätilan muututtua.

 

Radiokelihäiriössä
on kysymys lähetyssignaalien niin sanotusta ylipitkästä etenemisestä, jolloin
yhden lähetysaseman signaali häiritsee toisen lähetysaseman näkyvyysalueen
vastaanottoa. Ilmiö esiintyy yleensä korkeapaineen vallitessa.
Radiokelihäiriössä sääolosuhteet saattavat aiheuttaa radiotaajuuksille kanavan,
jossa signaali etenee heijastumalla jopa satojen kilometrien päähän ja
aiheuttaa häiriöitä.

Lähetysteknisesti ilmiön aiheuttamia häiriöitä ei pystytä korjaamaan. Digita
seuraa tilannetta päivittäin ja tiedottaa asiasta internet-sivuilla osoitteessa www.digita.fi.


Digita/Viestintä