Tänään keskiviikkona 13. helmikuuta
vietetään YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön Unescon julistamaa
maailman radiopäivää. Suomessa päivä huipentuu illan RadioGaalaan, jossa
palkitaan vuoden 2012 radio- ja musiikkitekijät. Päivän aikana julkaistaan
tuoretta tietoa suomalaisten radionkuuntelusta.

 

Radion merkitys Suomessa on vahvistunut ja
laajentunut. Vuoden 2012 alusta myönnetyt uudet toimiluvat mahdollistivat
radiotarjonnan merkittävän lisäämisen, monipuolistamisen ja entistäkin
kattavamman kuuluvuuden. Digitan toimittamat, tarvittaessa koko maan kattavat,
FM-radioverkot yhdistävät radio-ohjelmat suomalaisille maan joka kolkkaan.
Asiakkaina ovat Ylen kahdeksan radiokanavaa ja 23 maakuntaradiota sekä 25
yksityistä radiokanavaa. Suurin osa suomalaisten radiokuuntelunautinnoista
mahdollistuu Digitan toimittamien FM-radiolähetyspalveluiden kautta.

 

Unesco korostaa viestissään maailman
radiopäivänä radion monipuolista merkitystä niin kansalaisten
osallistumiskanavana kuin suurkatastrofien hätäviestimenäkin suurille
väestömäärille. Radio vahvistaa entisestään asemaansa
maailman laajimpana mediana.

 

”Suomessakin radio elää kulta-aikaansa”,
sanoo Digitan toimitusjohtaja Sirpa Ojala. ”Radio on helppo väline,
kaikki voivat kuunnella sitä, melkein missä ja milloin vain. Radion suosio
kasvaa, mikä vahvistaa sen merkitystä myös mainosvälineenä. Sen lisäksi, että
Digita varmistaa palveluidensa ehdottoman luotettavuuden, kehitämme
intensiivisesti uusia palvelumahdollisuuksia asiakkaillemme ja heidän kanssaan.
Haluamme mahdollistaa heille edellytykset parhaiden sisältöelämysten
tarjoamiseen yleisöilleen”, määrittää Sirpa Ojala Digitan otetta
radiotoimintaan.

 

Radio voi olla myös tehokkain paikallinen
ja tapahtumakohtainen viestintäkanava. Digita tarjoaa FM-tekniikalla hyvin
edulliset ja helpot, paikalliset avaimet käteen -radiolähetysratkaisut vaikkapa
erilaisten massakokoontumisten, nuorisotapahtumien, partioleirien,
urheilukisojen ynnä muiden suurtapahtumien käyttöön. Näihin, 5-20 kilometriä
kantaviin lähetyksiin riittää vaatimatonkin teho, ääni kuuluu ja tieto kulkee.

 

Lisätietoa Digitasta radiokentässä

Jari Pasuri
(Radio Services) puh. 040 528 70 88

Digita on RadioGaala 2013:n virallinen yhteistyökumppani.