MTV Oy ja Digita Oy ovat sopineet MTV:n tv-kanavien jakelusta vuodesta 2017 eteenpäin. MTV:n tv-kanavia jaellaan näin jatkossakin antennitalouksiin Digitan operoiman antenni-tv-verkon välityksellä.

”Olemme iloisia, että monivuotinen yhteistyömme MTV:n kanssa jatkuu ja voimme välittää edelleen suomalaisille tv-katsojille MTV:n suosittuja sisältöjä”, kertoo Digita Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka
Weckström
.

”Digita on meille luonteva kumppani, joka on aidosti panostanut vuosia antenni-tv-verkon lisäpalveluiden kehittämiseen, josta esimerkkinä MTV:n vahvat aluemainontaratkaisut.Halusimme varmistaa MTV:n sisällöille luotettavan ja varman jakelun sekä palvelun kehittymisen myös uuden toimilupakauden alusta”, kertoo MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

Digitalla on yhteensä kuusi verkkotoimilupaa maanpäällisen antenni-tv-verkon UHF-taajuuksilla 17.5.2017 alkavalla toimilupakaudella. Verkkotoimiluvat ovat voimassa 10.1.2027 asti. Digitan olemassaolon keskeisin perusta on suomalaisen televisiotoiminnan jatkuva kehittäminen ja pitäminen kilpailukykyisenä. Digita haluaa jatkossakin edistää suomalaisten mediatalojen ja kuluttajien etua sekä kehittää uusia palveluja yhteistyössä asiakkaidensa kanssa, ja näin parantaa asiakastyytyväisyyttä jatkuvasti.

Median yhteystiedot:

MTV Oy, toimitusjohtaja Jarkko Nordlundin haastattelut Outi-Päivi Sandströmin kautta, p. 040 772 0740, outi-paivi.sandstrom@mtv.fi

Digita Oy, toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström, p. 0400 564 754, juha-pekka.weckstrom@digita.fi

MTV Oy on Suomen suurin kaupallinen televisioyhtiö joka uutisoi, viihdyttää ja luo elämyksiä suomalaisille 24 tuntia vuorokaudessa. MTV:n juuret ulottuvat tv-toiminnan alkuvuosikymmeniin 1950-luvun Suomessa ja nykyisin sen koko kansan tuntemia maksuttomia tv-kanavia ovat MTV3, Sub ja AVA sekä verkossa maksuton MTV Katsomo-verkkopalvelu.

Yhtiön kaikki maksulliset sisällöt on keskitetty uuteen C More  tuoteperheeseen, jonka ydin on kattava urheilutarjonta ja kotimaiset ja ulkomaiset sarjat sekä elokuvat koko perheelle. C More sisällöt ovat katsottavissa helmikuusta alkaen suoratoistona ja maksu-TV kanavilla. 

Digita Oy välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita sekä kattavaan verkkoinfrastruktuuriimme pohjautuvia palveluita. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.