3_EstradiTV_2018_some_1200x628px

Hippos yhteistyökumppaneidensa kanssa tekee heinäkuussa kokeilun, jossa ravit näkyvät päivittäin antenni-tv-verkossa Estradi-kanavalla. Lähetys Estradilla on sama, minkä Veikkaus lähettää TotoTV:stä. Studiolähetykset ovat ruudussa keskiviikkoisin ja lauantaisin –muina päivinä ravit nähdään suoraan radalta. Lähetykset alkavat 30.6. Suur-Hollola-viikonlopun lauantaista. Ponsse Oyj, Lähitapiola ja Hevosurheilu-lehti ovat mukana tukemassa hanketta.

Ravit palaavat heinäkuuksi televisioon Digitan antenni-tv-verkon Estradi kanavalla kanavapaikalla 28. Raveja nähdään kanavalla keskimäärin kaksi tuntia päivässä, mutta isojen ravitapahtumien yhteydessä lähetysaika on pidempi. Esimerkiksi Rovaniemen Kuninkuusravit näkyvät molempina päivinä kokonaisuudessaan klo 12:00 -18:00. Testilähetys katsotaan TotoTV:stä keskiviikkona 13.6.2018 klo 13:30 alkaen. Ohjelmatiedot löytyvät myös television sähköisestä ohjelmaoppaasta, Hippoksen sivuilta sekä Hevosurheilu –lehdestä.

”Heinäkuinen kampanja on kokeilu ja palvelee antenni-tv-verkossa olevia katsojia, joita on noin puolet suomalaisista. Kokeilun myötä saadaan päätöksiä tukevaa dataa katsojamääristä ja tietysti myös kesän parhaat ravitapahtumat näkyviin vapaalle tv-kanavalle. Ravien jatkosta Estradi TV:llä ei ole vielä päätetty, mutta jos näyttää siltä, että katsojat löytävät tiensä Estradille niin se voi olla yksi vaihtoehto esimerkiksi lauantain koosteen tai TotoTV:n studiolähetyksen esittämiselle”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen kertoo.

Maksuttoman Estradi-kanavan näkyvyysalue kattaa 97 % väestöstä. Estradi-kanavan näkyvyysalueen voi tarkastaa Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. ”Digitan antenni-tv-verkkoa katsoo noin puolet suomalaisista. Kesäloma-aikaan Digitan verkon kautta katsotaan televisiota myös kesämökeiltä, joita on Suomessa yli 500 000”, kertoo liiketoimintajohtaja Teppo Ahonen Digitasta.

HybridiTV-palvelut rikastavat ravilähetyksiä

Kesän raviohjelmiin lisätään vuorovaikutteisia palveluja äänestyksen ja muiden sovellusten muodossa. Äänestyksissä tullaan äänestämään St Michel –ajon voittajaa ja omaa suosikkia ravikuninkaaksi tai  kuningattareksi. HybridiTV:n kautta on myös mahdollista tilata parin viikon näytejakso Hevosurheilu-lehdestä.

”Perinteisen television ja internetin yhdistävä hybridi-tv on tällä hetkellä käytettävissä Digitan antenni-tv-verkossa. Hybridi-tv-käyttäjiä on tällä hetkellä reilut 350 000”, kertoo Teppo Ahonen. Hybridi-tv-palveluiden käyttö edellyttää uudehkoa älytelevisiota, joka on kytketty laajakaistaverkkoon. Palvelu toimii lähes kaikissa Suomessa myynnissä olevissa älytelevisioissa sekä tietyissä vuosina 2013 ja 2014 myydyissä tv-malleissa. Lista vastaanottimista löytyy nettisivuilta www.hybriditv.fi.

Digita Info auttaa

Useimmat vastaanottimet etsivät uudet tv-kanavat automaattisesti. Jotkin vastaanottimet saattavat vaatia kanavien uudelleen virittämisen tai tehdasasetusten palauttamisen. Ohjeet kanavahaun tekemiseksi löytyvät Digitan internet-sivuilta www.digita.fi/kanavahaku tai laitteen käyttöoppaasta.

Digitan kuluttajapalvelu Digita Infon tekniset asiantuntijat auttavat
antenni-tv-vastaanottoon liittyvissä kysymyksissä. Digita Info palvelee
maanantaista perjantaihin klo 8-20 puh. 020 411 7676 tai info@digita.fi.

Digita välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita. Lisäksi palveluvalikoimaamme kuuluvat kattavaan verkkoomme pohjautuvat IoT-palvelut sekä huippuluokan DataCenter-palvelut. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.