MTV3:n televisiomainonta on jo vuosia ollut alueellisesti kohdennettua. TV-katsojat ovat nähneet ohjelmien välissä osin valtakunnallisia ja osin alueellisesti kohdennettua mainontaa. Mainosalueita on jatkossa 17 entisten 11 alueen sijaan.

Digita tuottaa aluemainontapalvelun MTV3:lle 11.7.2011 alkaen. MTV3:n aluemainonta kasvaa 17 mainosalueeseen 1.1.2012 alkaen. Digita toteuttaa aluemainonta-uudistuksen kokonaisuudessaan MTV3:lle.

Aluemainonnan uudistus mahdollistaa MTV3-kanavalla alueellisesti rajatun tv-mainonnan entistä kustannustehokkaammin. Uusi aluejako palvelee paremmin muun muassa pienyrittäjiä, joilla on tarvetta vahvaan medianäkyvyyteen omalla markkina-alueellaan.

Aiemmin MTV3 on itse toteuttanut aluemainontansa, mutta laajennuksen myötä toteutusvastuu siirtyy Digitalle. Digita huolehtii mainosten jakelusta alueille ja niiden esittämisestä MTV3-kanavalla.

”Olemme tehneet Digitan kanssa pitkään yhteistyötä tv-lähetysten jakelupalveluiden osalta. Aluemainontaa uudistettaessa ja sen toteuttajaa valitessa Digita oli luonteva valinta yhteistyökumppaniksi”, toteaa MTV Median teknologiajohtaja Risto Koivula.

”Digita haluaa palvella asiakkaitaan perinteisten tv-jakelupalveluiden lisäksi entistä monipuolisemmin. Tällainen aluemainontauudistuksen toteutus MTV3:lle täydentää jo aiemmin kokonaivaltaista television palvelukokonaisuutta. Aluemainonta on MTV3:lle tärkeä osa tv-lähetyksiä, ja olemme iloisia, että saamme toteuttaa heille tämän palvelun”, sanoo johtaja Kari Risberg Digitasta.

Lisätietoja MTV3:n aluemainonnan uudistuksesta: http://spotti.mtv3.fi/site/mtv3/mainostaminen.jsp

 

 

MTV Oy MTV MEDIA tarjoaa Suomen halutuimmat sähköiset palvelut. MTV MEDIAn tv-kanavat ovat MTV3, Sub ja AVA sekä MTV3 Kanavapaketti, johon kuuluvat maksulliset kanavat MTV3 MAX, MTV3 Fakta, MTV3 Leffa, MTV3 Juniori, MTV3 Komedia, MTV3 Sarja ja MTV3 Scifi. MTV MEDIA edustaa CANAL+:n maksu-tv -palveluita Suomessa. MTV3.fi on yksi Suomen suosituimmista verkkomedioista. Yhtiöön kuuluu myös Suomen kuunnelluin kaupallinen radiokanava Radio Nova.

 

Digita Oy on alansa edelläkävijä langattomissa digitaalisissa ratkaisuissa. Digitassa on nykyteknologian osaajat, ja digitalaiset ovat mukana kehittämässä alan standardeja, mikä takaa luotettavan osaamisen ja kokonaisvaltaisten digitaalisten ratkaisujen tuottamisen asiakkaille. Digitan maan kattava organisaatio varmistaa palveluiden korkean laadun ympäri vuorokauden. Digitan asiakkaita ovat muun muassa tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. Digita on suomalainen yhtiö, joka kuuluu eurooppalaiseen TDF-ryhmään.

 

Digita/Viestintä