Digita päivittää hintojaan 27.7.2015 lukien. Kaiken
kaikkiaan vuoden 2015 aikana hinnat laskevat kanavanipusta riippuen jopa 12 %,
kun mukaan lasketaan vuoden alussa tehdyt hinnanalennukset. Hintoja on
alennettu asiakkaidemme eduksi Viestintäviraston määräämän uuden sääntelyn, markkinoiden
muutokset ja tiukentunut kilpailu huomioon ottaen. Digita pitää jatkossakin
hinnanmuutokset reilusti inflaatiota pienempinä.

Vuodesta 2009 tv-palveluiden
hinnat ovat reaalisesti laskeneet yhteensä jopa 20 %. Tästä huolimatta Digita
on investoinut verkkoihin ja teknologiaan yhteensä n. 100 miljoonaa euroa yksityistämisestään
vuodesta 2005 lähtien. Lisäksi Digita aikoo investoida noin 40 miljoonaa euroa
tv-palveluiden kehittämiseen seuraavien 10 vuoden aikana.

Digita on johtanut
teräväpiirtolähetyksiin (HDTV) siirtymistä Suomessa. DVB-T2-palvelun osalta
Digita noudattaa ramp-up-hinnoittelua, joka vuoden 2015 osalta on maksuton. Tämä
helpottaa niin sisällöntuottajien kuin katsojienkin siirtymistä uuden ja innostavan
lähetysmuodon pariin.

Lisääntynyt sääntely
vaikeuttaa toimintaa nykyisessä markkinatilanteessa

”Viestintäviraston keväällä tekemä markkina-analyysi ei mielestämme
tarkastellut suomalaista tv- ja radiomarkkinaa kyllin objektiivisesti ja
esimerkiksi voimistuvaa kansainvälistä kilpailua ei oltu huomioitu lainkaan. Markkina-analyysia
seuranneessa päätöksessä meitä arvosteltiin tv-jakelun monopolista, ja
kohdistettiin huomattavaa ennakkosääntelyä”, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

Digitan hinnoittelua on säännelty vuodesta 2002. Hinnoittelu on monesti
todettu asianmukaiseksi ja kustannussuuntautuneeksi. Niin Viestintävirasto,
Kilpailu- ja kuluttajavirasto kuin korkein hallinto-oikeus ovat aina todenneet
Digitan noudattavan sille asetettuja hinnoitteluvelvoitteita. Euroopan komissio sekä eduskunnan
liikenne- ja viestintävaliokunta ovat olleet sääntelyn vähentämisen kannalla
tietoyhteiskuntakaarta valmisteltaessa. Markkina- ja kilpailutilanteesta johtuen olemme kuitenkin
päättäneet jatkaa hinnanlaskulinjalla. Näin tuemme murroksessa elävää tv- ja
radiotoimialaa, sanoo Weckström.

Asiakkaidemme
kilpailutilanne televisio- ja radiomarkkinoilla on lisääntynyt huomattavasti
uusien toimijoiden ja jakelutapojen myötä. Kuluttajat katsovat
enenevästi videosisältöä kannettavilla päätelaitteilla nopeiden laajakaista- ja
matkapuhelinverkkojen kautta. Muutokset kulutustottumuksissa, myös
harvaanasutuilla seuduilla, tulevat vaikuttamaan markkinan kehitykseen myös
jatkossa. Televisiota katsellaan antenniverkon lisäksi satelliitti-, kaapeli-,
laajakaista- ja mobiiliverkkojen kautta, ja investoinnit eri verkkoihin
lisäävät kilpailua entisestään.

Digita on hakenut kaikille tv-toimiluvilleen jatkoa ja haluaa edistää
jatkossakin suomalaisten mediatalojen ja kuluttajien etua sekä kehittää uusia
palveluja yhteistyössä asiakkaidensa kanssa.

Lisätietoja: Digita, Juha-Pekka
Weckström, toimitusjohtaja,
p. 040 056 4754, juha-pekka.weckstrom@digita.fi

 

Digita
välittää radio- ja tv-ohjelmat luotettavasti kaikille suomalaisille vuoden
jokaisena päivänä. Viimeisimmän digitaalisen tekniikan soveltajana kehitämme ja
tarjoamme myös monipuolisia internet-tv- ja radiopalveluita sekä kattavaan verkkoinfrastruktuuriimme
pohjautuvia palveluita. Asiakkaamme ovat parhaita sisältöjä tarjoavia
mediayhtiöitä sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattoreita.
Digitassa työskentelee
noin 220 alan ammattilaista.