Digita Oy ja Kajaanin Vesi -liikelaitos ovat tehneet sopimuksen vesihuollon digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Sopimuksen myötä Kajaanin Vesi tulee vaihtamaan seuraavan 5 – 6 vuoden aikana kaikki 7500 asiakasvesimittariaan etäluettaviin vesimittareihin.

Kajaanin Vesi on Kajaanin Kaupungin omistama kunnallinen vesihuoltoliikelaitos, joka huolehtii vedenjakelusta ja viemäröintipalvelusta Kajaanin alueella. Päätös uudenlaiseen digitaaliseen vesihuoltoon siirtymisestä on iso askel kaupungille.

”Olemme iloisia, että pääsemme aloittamaan veden etäluennan rakentamisen. Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuva IoT-verkko mahdollistaa tämän tyyppisen toteutuksen ja teknologiaa voi hyödyntää myös jatkossa muihin käyttötarkoituksiin”, kertoo Kajaanin Veden johtaja Juha Nurminen.

”Sopimuksemme Kajaanin Veden kanssa on monivuotinen ja olemme iloisia, että olemme mukana digitalisoimassa kaupunkia uudenlaisen ja nykyaikaisen vesihuollon pariin. Tulemme tekemään tiivistä yhteistyötä ja varmistamaan, että asiat sujuvat pilottivaiheenkin jälkeen yhtä hyvin”, kertoo Digitan myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Lisätietoja:

Kajaanin Vesi, johtaja, Juha Nurminen,
puh. 044 7100 258, juha.nurminen(a)kajaani.fi

Kajaanin Vesi, verkostopäällikkö, Markku
Piirainen, puh. 044 7100 276, markku.piirainen(a)kajaani.fi

DigitaOy, myyntipäällikkö Mona Miettinen, p. 0400 721 700, mona.miettinen(a)digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi, www.digitamahdollistaa.fi

Kajaanin Vesi on Kajaanin kaupungin omistaja kunnallinen vesihuoltoliikelaitos, joka huolehtii toiminta-alueellaan vedenjakelu- ja viemäröintipalveluista. Kunnallinen vesilaitos on toiminut Kajaanissa vuodesta 1921.