Digita kummastelee valtioneuvoston päätöstä myöntää antenni-tv-verkon VHF C-kanavanipun verkkotoimilupa DNA Oy:lle, koska päätös ei tue toimiluvalle asetettua tavoitetta lisätä kilpailua televisioverkkojen tarjonnassa. Lupaa hakivat myös Digita Oy ja Anvia Oy. Myönnettävä lupa on voimassa vuoden 2016 loppuun asti ja edellyttää verkkojen toteuttamista DVB-T2-teknologialla.

”Olemme yllättyneitä siitä, että VHF C-kanavanipun verkkotoimilupa päätettiin myöntää DNA:lle. Päätös ei tue antenni-tv-markkinalle asetettua tavoitetta kolmesta tasavahvasta verkko-operaattorista, vaan vahvistaa yhden toimijan monopolia VHF-taajuuksilla”, sanoo johtaja Jaakko Harno Digitasta. ”Erityisesti olemme huolissamme siitä, että Digita jätetään edelleenkin DVB-T2-teknologialla toteutettavan HD-markkinan ulkopuolelle siitä huolimatta, että Digita on jo yli 10 vuoden ajan investoinut merkittävästi antenni-tv-jakeluun ja valmistautunut pitkäjänteisesti aloittamaan myös teräväpiirtolähetykset olemalla keskeinen eurooppalainen toimija uuden lähetystekniikan määrittelyssä jo valmisteluvaiheessa”, jatkaa Harno.

”Olemme tyytyväisiä valtioneuvoston päätökseen myöntää kotimaisille pääkanaville HD-ohjelmistotoimiluvat F-kanavanippuun. UHF-taajuuksilla toimiva F-kanavanippu on selkeästi helpoin ratkaisu kuluttajien näkökulmasta, kun vastaanottoantennit ovat jo valmiina. Tämä on äärimmäisen tärkeää nopean ja tehokkaan HD-markkinan syntymiselle. Näin jää myös otollinen maaperä maksu-tv-operaattoreiden väliselle kilpailulle eri verkoissa”, toteaa Harno.

Digita Oy on alansa edelläkävijä langattomissa digitaalisissa ratkaisuissa. Digitassa on nykyteknologian osaajat, ja digitalaiset ovat mukana kehittämässä alan standardeja, mikä takaa luotettavan osaamisen ja kokonaisvaltaisten digitaalisten ratkaisujen tuottamisen asiakkaille. Digitan maan kattava organisaatio varmistaa palveluiden korkean laadun ympäri vuorokauden. Digitan asiakkaita ovat muun muassa tv- ja radioyhtiöt sekä mobiili- ja laajakaistaoperaattorit. Digita on suomalainen yhtiö, joka kuuluu eurooppalaiseen TDF-ryhmään.

www.digita.fi