Digita käynnistää
Kurikassa uuden täytelähetinaseman tiistaina 24. syyskuuta 2013 parantamaan antenni-tv-vastaanottoa Kurikan alueella. Lähetin käynnistetään arviolta klo 9.00. Täytelähetin kattaa
alueella noin 4500 asukasta.

 

”Antenni-TV-lähetyksien
vastaanottaminen on ollut paikon haasteellista Jurvan ja Tupenkylän alueilla.
Digita on suorittanut alueella kenttämittauksia ja ne ovat osoittaneet, että
täytelähetin on alueelle tarpeellinen”, toteaa television palvelupäällikkö Hanna
Niiranen
Digitasta.

Ohjeita kuluttajille

Jotta antenni-tv-lähetysten
vastaanotto Kurikan täytelähettimeltä onnistuu, on kuluttajien suunnattava
antenni Kurikan täytelähetinasemalle. Täytelähetin sijaitsee Kestin kylässä.

 

Parhaiten
täytelähettimen sijainnin löytää katsomalla sen Digitan karttapalvelusta www.digita.fi/karttapalvelu. Karttapalvelusta näkee täytelähettimen sijainnin,
sieltä välitettävät tv-kanavat sekä suunnan, mihin antenni tulee suunnata. Uusi
täytelähetin on jo näkyvissä karttapalvelussa nimellä Kurikka, Kesti. Apua
antennin uudelleen suuntaamiseen saa myös paikallisilta antenniasentajilta.
Tällä hetkellä alueella on mahdollista vastaanottaa tv-signaalia Lapuan radio-
ja tv-asemalta.

Digita Info neuvoo
Apua ongelmatilanteissa saa Digita Infosta sähköpostitse info@digita.fi ja puhelimitse numerosta 020 411 7676.
Digita Info päivystää tiistaina 24.9. klo 8.00-20.00, muutoin Digita Info
palvelee maanantaista perjantaihin klo 8.00–16.00.

Tv-vastaanottimien ja vastaanottolaitteiden ongelmatilanteissa ja
perusasennuksiin liittyvissä kysymyksissä kuluttajaa palvelevat myös laitteen
myyjät, laitevalmistajat sekä maahantuojat.

Ongelmista ja häiriöistä voi ilmoittaa myös internet-sivustolla www.digita.fi olevalla häiriöilmoituslomakkeella.

Digita/Viestintä