Digitan omistaa eurooppalainen infrastruktuurirahasto First State Investments. Digitan historia kuitenkin juontaa juurensa jo 1920-luvulle, jolloin Yleisradio perustettiin. Historiastamme voit lukea lisää vuosikymmenittäin.

2010-luku

2017

Digitan laajentaa IoT-verkkoaan, jossa on meneillään kymmeniä pilottihankkeita kaupallisen toiminnan lisäksi. Digitan on sopinut IoT-ratkaisuiden kehittämisestä yhdessä Wapicen ja IBM:n kumppanuusverkoston kanssa.

Digita laajentaa edelleen Data Center -palveluitaan.

Digita pilotoi uutta tutkimusmenetelmää Taloustutkimuksen kanssa.

Antennitelevisioverkon uusi toimilupa käynnistyi 17.5.2017. Digitan verkossa on tarjolla ennätysmäärä vapaasti katsottavia kanavia (19) sekä runsaasti maksu-tv-palveluja (47).

MTV ja Digita sopivat jakeluyhteistyöstä Digitan antenniverkossa uudella toimilupakaudella.

Sanoma ja Digita sopivat jakeluyhteistyöstä Digitan antenniverkossa uudella toimilupakaudella.

Digita sai päätökseen 700 MHz:n taajuusmuutostyöt tammikuussa 2017.

2016

Digita laajensi merkittävästi Data Center-liiketoimintaansa hankkimalla tiloja Pasilan alueelta konesalipalveluja varten.

VVO-konsernista tuli Digitan valtakunnallisen IoT-verkon ensimmäinen asiakas.

Digita haki kolmea antennitelevisioverkon verkkotoimilupaa, jotka tulivat haettavaksi norjalaisen Telenorin tytäryhtiön, Norkringin, palautettua toimiluvat kesäkuussa 2016. Digita jätti 12.10.2016 toimilupahakemuksensa, jossa se haki toimilupia 10 vuodeksi UHF-kanavanippuihin B, C ja D.

Suomen antennilähetysverkon tv-toimijat sopivat vapaasti jaeltavien antenniverkon kanavien yhtäaikaisesta siirtymisestä HD:n eli teräväpiirron mahdollistavaan DVB-T2-lähetystekniikkaan.

Digita sopi Ylen kanssa yhteistyön jatkumisesta antennitelevision jakelupalveluissa.

Digita pilotoi vuorovaikutteista mainontaa R-Kioskin ja Sanoman sekä Gigantin ja MTV:n kanssa hyvin tuloksin.

Digita ja Sonera sopivat merkittävästä yhteistyöstä Digitan tv- ja radioverkkojen siirtoyhteyksissä.

2015

Juha-Pekka Weckström aloitti Digitan toimitusjohtajana 5.1.2015.

Digita lanseerasi vuoden 2015 aikana yhdessä Ylen ja Sanoman kanssa hybridi-tv-palvelun antenni-tv-verkossaan, kun Ylen Yle Areena ja Sanoman Ruutu-palvelu käynnistyivät.

Digitan antenni-tv-verkon maksu-tv-palveluiden määrä kasvoi.

Digita lanseerasi yhdessä Actilityn kanssa LoRa-teknologiaan perustuvan esineiden internetin eli IoT-verkon Suomeen.

700 MHz:n taajuusmuutostyöt käynnistyivät heinäkuussa 2015.

Digita menetti kolme verkkotoimilupaa valtioneuvoston päättäessä myöntää B, C ja D-kanavaniput norjalaiselle telekonsernille Telenorille.

2014

Valtioneuvosto myönsi 18.9.2014 uudet ohjelmistoluvat SBS Discovery TV Oy:lle, MTV Oy:lle ja Fox International Channels Oy:lle. Ohjelmistolupia myönnettiin Digitan antenni-tv-verkon kanavanippuihin B, C, D ja E.

Valtioneuvosto muutti antenni-tv-verkon D-kanavanipun verkkotoimilupaa. Muutoksen myötä Digitan UHF-kanavanippujen näkyvyysalueet harmonisoituvat ja kanavanippuun mahtuu enemmän tv-sisältöä. Kuluttajan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että Digitan verkon kautta voi saada jatkossa lisää tv-kanavia sekä perus- tai teräväpiirtolaatuisena.

Digita käynnisti H-kanavanipun lähetykset maanantaina 31. maaliskuuta 2014 Espoon radio- ja tv-asemalla, jonka näkyvyysalue kattaa koko pääkaupunkiseudun.

2013

Digitassa toteutettiin yhtiörakennemuutos 1.6.2013 alkaen. Muutoksen myötä Digitaan tuli kaksi opertatiivista yhtiötä, Digita Networks Oy ja Digita Oy. Järjestelyiden taustalla oli konsernirakenteen yksinkertaistaminen, liiketoiminnan kehityksen tukeminen sekä asiakaskokemuksen parantaminen.

Digita Networks Oy vastaa verkko-, tila- ja asiantuntijapalveluiden myynnistä ja Digita Oy vastaa palveluiden myynnistä media-asiakkaille.

2012

First State Investments (FSI) ja TDF-konserni vahvistivat 18.10.2012 Digita-kaupan, jonka myötä Digita on nyt siirtynyt FSI:n omistukseen. Kauppa sai viranomaisten hyväksynnän 27.9.2012.

2011

Digita Oy ja Datame Oy vahvistivat @450-laajakaistaverkon liiketoiminnan siirron. Kaupan johdosta 450 MHz laajakaistaan liittyvä liiketoiminta ja toimilupa siirtyivät Datame Oy:n hallintaan 9.3.2011 alkaen. Digita ja Datame allekirjoittivat 17.12.2010 liiketoimintasiirtoon liittyvän sopimuksen.

Valtioneuvosto antoi päätöksensä, jonka mukaan D-kanavanipun toimilupa voidaan muuttaa DVB-H-teknologiasta DVB-T2-teknologiaan. Päätös annettiin 12.9.2011.