Avoin työpaikka: Senior Sales Manager
Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä Suomen suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa sekä mahdollistaa suomalaisille toimivan digitaalisen yhteiskunnan huolehtimalla siitä, että antennitelevisio on modernein katselualusta. Digita vie antennitelevision tulevaisuuteen mahdollistamalla entistä yhteisöllisemmän ja vuorovaikutuksellisemman tv-katselukokemuksen.
Digitan tehtävä on koko kansan turvallisuuden kannalta olennainen ja ainutlaatuinen: huolehtia siitä, että kuva, ääni ja tieto tavoittavat asukkaat koko Suomessa -kaikissa olosuhteissa. Digitan vastuullinen yritystoiminta perustuu Digitalaisten tapaan ajatella ja toimia. Vastuullisuus on koko organisaation läpäisevä ajattelutapa. Yhteiskuntavastuullisena yrityksenä huomioimme taloudellisen vastuun lisäksi sekä sosiaalisen että ympäristövastuun.
Digitassa työskentelee valtakunnallisesti yli 200 huippuluokan digitaalisen infrastruktuurin asiantuntijaa ja nyt haemme
Senior Sales Manageria/ Sales Manageria
Toimintamme kasvaa vauhdilla ja haemme nyt IoT-palveluiden liiketoimintayksikköömme tekniseen myyntiin aktiivista ja oma-aloitteista myyjää vastaamaan omalta osaltaan koko Suomen alueella uusasiakashankinnasta sekä olemassa olevista asiakkaista mm. vesihuollon segmentistä, jossa asiakkaamme ympäri maata ovat vesihuollon digitalisaation eturintamassa.
Digitan IoT -liiketoimintayksikkö rakentaa ja operoi koko maan kattavaa langatonta LoRaWAN IoT -tiedonsiirtoverkkoa, sekä kehittää ja tarjoaa asiakkailleen modernin langattoman tiedonsiirron ratkaisujen lisäksi IoT:tä tukevia pilvipalveluita. Asiakkaina on laaja kattaus suomalaisia yrityksiä sekä julkishallinnon toimijoita monilta eri elinkeinoelämän aloilta.
Yrityskulttuurimme
Yhtiö on vahvasti suomalaisen digitaalisen infran tarjoamiseen keskittynyt yritys ja henkilöstöämme parhaiten kuvaa termit syvä osaaminen ja ammattimaisuus. Työkulttuurissamme sparrataan ja kehitetään parhaat ratkaisut yhdessä. Yhtiö tukee uralla kehittymistäsi ja tehtävässä pääset viemään IoT -liiketoimintaa eteenpäin. Sinulla on mahdollisuus toimia uusimman teknologian parissa yhteiskunnallisesti merkittävällä vastuualueella.
Tehtävässäsi onnistumisen mahdollistamiseksi saat ketterän ja ratkaisuhakuisen tiimin tueksesi sekä eturivin paikan päästä auttamaan asiakkaitamme digitalisoimaan suomalaista infraa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan ja palkisemisjärjestelmän lisäksi erittäin mukavat tiimikaverit, loistavat työsuhde-edut sekä työympäristön, jossa kutsumustasi johdetaan oikein. Käy tutustumassa tästä, miksi Digitalla viihdytään ja miksi yhtiö on saavuttanut Suomen innostavimmat työpaikat 2022-tunnustuksen.
Mitä toivomme sinulta:
Senior Sales Managerin / Sales Managerin tehtävässä onnistumistasi tukevat kokemus teknisestä ratkaisumyynnistä sekä uusasiakashankinnasta. Pystyt työskentelemään pitkäjänteisesti strategisissa myyntiprojekteissa, joissa myyntisyklit voivat olla pitkiäkin. Eduksi luetaan IoT -teknologian ja infran tai pilvipalveluiden tuntemus. Senior Sales Managerin / Sales Managerin tehtävässä työtä tehdään sekä itsenäisesti että yhdessä tiimin kanssa. Tehtävään soveltuva koulutus on teknispainotteinen, mutta etsimme oikeasti asialle vihkiytynyttä IoT-alueen tulevaisuuden toteuttajaa. Myynti tapahtuu hybridimallilla ja suurin osa tapaamisista tapahtuu käytännössä etänä. Oma asuinpaikka on vapaa, mutta tehtävässä edellytetään matkustusvalmiutta.
Hae nyt!
Lähetäthän CV:si tämän linkin kautta 21.05.2023 mennessä. Etenemme prosessissa jo hakuaikana.