Tampereen kaupunki valitsi IoT-alustan, ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmän ja kaupunkiympäristön tilannekuvasensoroinnin palveluntuottajaksi Wapice Oy:n. Hankinnan ennakoitu kokonaisarvo on 4,4 miljoonaa euroa kymmenen vuoden sopimuskaudella. Tavoitteena on, että toteutus käynnistyy alkuvuodesta 2021.

Hankinnan toimittamisessa Wapice tekee yhteistyötä C2 SmartLight Oy:n sekä Digita Oy:n kanssa. Tehokkaalla C2 SmartLightin C2 SmartCity™ tilannekuvaratkaisulla toteutetaan valaistuksen ohjaus. Tiedonsiirto puolestaan tukeutuu Digitan langattomaan  LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaan maankattavaan IoT-verkkoon. Wapicen IoT-TICKET® muodostaa C2 SmartLightin ohjausjärjestelmän ja Digitan IoT-verkon kanssa joustavan pilvipohjaisen kokonaisuuden.

”Olemme Wapicella innostuneita päästessämme kehittämään älykaupunkia sekä avaamaan digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia IoT-alustamme avulla”, kertoo Wapicen toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

Hankintaan sisältyvät IoT-alusta ja sitä hyödyntävät ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmä sekä kaupunkiympäristön sensorointi tilannekuvaa varten. IoT-alustan avulla on mahdollista automatisoida toimintoja, ennakoida kunnossapidon tarpeita ja saada tarkempaa tietoa suunnittelun, päätöksenteon ja johtamisen tueksi. Ulkovalaistuksen älykkäämmällä ohjauksella saavutetaan kustannussäästöjä ja vähennetään hiilidioksidipäästöjä sekä parannetaan kaupunkilaisten saamien palveluiden laatua.

Nopeasti kehittyvät älykaupungin ominaisuudet näkyvät yhä enemmän konkreettisina kaupungin toimintojen tehostumisina sekä palvelujen monipuolistumisina. ”Turvallisuus, tehokkuus ja käytettävyys tulevat paranemaan monin eri tavoin. Olemme menossa kohti interaktiivista ympäristöä, jossa anturoitu tekoäly kommunikoi jopa yksilöiden kanssa, vaikuttaen energiankulutukseen, tiedon vaikuttavuuteen sekä ympäristön sopeutumiseen tarpeen mukaiseksi”, jatkaa Tuominen.

”Tämän päivän ratkaisujen arvon ymmärtävät parhaiten ne, jotka ovat kääntäneet katseensa jo kauemmas tulevaisuuteen. Tampere on Suomen tähän mennessä laajin älykaupunkihanke ja se tulee viitoittamaan tietä monessa mielessä. Meistä on hienoa olla mukana rakentamassa ratkaisua joka osaltaan mahdollistaa ekologisesti kestävän muutoksen sekä pääsyn hiilineutraaliustavoitteisiin”, kertoo varatoimitusjohtaja Petri Laitinen C2 SmartLightilta.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme olla osaavien kumppaneiden Wapicen ja C2 SmartLightin mukana Tampereen älykaupunkihankkeessa. Yleisesti kaupunkien toimintojen digitalisointi kasvattaa mittaustarpeita ja Digitalla on tarjota valtakunnallinen LoRaWAN-teknologiaan pohjautuva IoT-verkko kaupunkien ja haja-asutusalueiden käyttöön. Kattavan ja 24/7/365 ylläpidetyn verkon ansiosta erilaisten verkkoon liitettyjen laitteiden seuranta ja ohjaaminen on kustannustehokasta ja yksinkertaista ilman tarvetta monimutkaisille paikallisverkko- tai gateway-ratkaisuille kaupunkien haluamissa kohteissa”, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnasta myyntijohtaja Mika Flinck.

Lisätietoja:

Wapice Oy, Toimitusjohtaja Pasi Tuominen, puh: 010 277 510

C2 SmartLight Oy, Varatoimitusjohtaja Petri Laitinen, puh: 044 045 4765

Digita Oy, Myyntijohtaja Mika Flinck, p. 044 231 8030

Wapice Oy

Wapice on vuonna 1999 perustettu suomalainen täyden palvelun ohjelmistoyritys, jonka ratkaisut ovat alan johtavien teollisuusyritysten käytössä ympäri maailmaa. Wapice työllistää ympäri Suomen yli 340 ohjelmisto- ja elektroniikka-asiantuntijaa.

Wapicen kehittämä IoT-TICKET® on on älykäs, toimiala- ja sovellusriippumaton IoT-kehitysalusta, jonka päälle voidaan rakentaa ratkaisut tiedonkeruuseen, kentällä olevien laitteiden- ja tietoturvan hallintaan, raportointiin ja hälytyksiin. IoT-TICKETin etuna ovat helppokäyttöisyys, monialaisuus sekä mahdollisuus liittää se kaksisuuntaisesti eri tietolähteisiin. IoT-TICKET® on integraattori, jolla voidaan liittää eri digitaalisten järjestelmien ja ympäristöjen tuomia palveluja yhteen.

C2 SmartLight Oy

C2 SmartLight on suomalainen teknologiayritys. Missiomme on tehdä jokaisesta ympäristöstä älykkäämpi uniikin sähkön ohjaukseen perustuvan teknologiamme avulla. Erityisosaamistamme ovat tarpeenmukaisen valaistuksen ratkaisut, joita käyttää jo valtaosa suomalaisista kunnista ja kaupungeista.

C2 SmartCity™ on tilannekuvaratkaisu, jonka avulla hallitaan ympäristöjä ja niiden tuottamaa dataa. Samalla kootaan yhteen tietoa päätöksenteon ja suunnittelun tueksi sekä parannetaan ihmisten elämänlaatua, viihtymistä ja turvallisuuden kokemusta.

Digita

Digita on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja sekä maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa, toimii antenniverkon maksu-tv-operaattorina, sekä kehittää tulevaisuuden broadcasting-palveluja. Digitan tietoliikennepalveluita ovat privaattiverkot, sisäpeittoratkaisut, tietoliikenteen kattopaikkojen hallintapalvelut sekä esineiden internet (IoT) ja konesalipalvelut. Palveluita tarjotaan mediayhtiöille, kuluttajille, matkapuhelinoperaattoreille, teollisuudelle, infrastruktuuriyhtiöille sekä kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.