Digita ja WRM-Systems yhdistävät voimansa etäluettavien vesimittareiden luentapalvelun osalta

Digita Oy ja WRM Systems Oy ovat solmineet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä Digitan kehittämä etäluettavien vesimittareiden OmaVesi-pilvipalvelu siirtyy WRM Systemsin tuottamaksi. OmaVesi-palvelu mahdollistaa vesilaitosten ja heidän asiakkaidensa vedenkulutuksen seurannan ja hallinnan. Yhteistyön ansiosta nykyiset OmaVesi-palvelun asiakkaat saavat käyttöönsä uusia ominaisuuksia

Kankaanpään vesihuollon ja Digitan yhteistyö siirtyy vauhdilla pilottivaiheesta eteenpäin – ”Tulevaisuudessa IoT-ratkaisuja käytetään todennäköisesti entistä laajemmin”

Kankaanpään vesihuollon ja Digitan yhteistyö on edennyt pilottivaiheesta, ja tulevina vuosina tavoitteena on lisätä etäluettavia vesimittareita noin tuhannen mittarin vuosivauhdilla. Tällä hetkellä Kankaanpään vesihuollolla on käytössä parisen sataa etäluettavaa mittaria. Vuoden 2022 aikana Kankaanpään vesihuolto suunnittelee saavansa Digitan OmaVesi-palvelun myös asiakkaiden käyttöön.   ”Pilottivaihe on ohi

Antenni-tv-verkon rinnakkaislähetykset päättyvät pääkaupunkiseudulla 25.10.

Antenni-tv-verkon D- ja E-kanavanippujen rinnakkaislähetykset päättyvät Espoon päälähetysasemalla tiistaina 25. lokakuuta. Espoon päälähetysaseman peittoalue kattaa laajasti pääkaupunkiseudun. D- ja E- kanavanippujen vanhan lähetystaajuuden poistuessa käytöstä ja vajaan seitsemän viikon pituisen rinnakkaislähetyksen päätyttyä tv-katsojien tulee hakea D- ja E-kanavanippujen kanavat uudelleen.

Digita jatkaa antenni-tv-verkon rinnakkaislähetyksiä Espoossa 24.10. saakka – taloyhtiöille lisäaikaa teettää tarvittavat antennivahvistinmuutokset

Tiedote 5.10.2016 Espoo, 8.9. käynnistyneet uudet lähetystaajuudet Kanavanipun D lähetystaajuus 650 MHz eli lähetyskanava 43. Kanavanipun E lähetystaajuus 514 MHz eli lähetyskanava 26.Kanavanipun H lähetystaajuus 618 MHz eli lähetyskanava 39.                  Espoon päälähetysasema, tv-kanavat, joita muutos koskee Kanavanippu D: Viasat Urheilu,Viasat

Antenni-tv-verkon lähetykset ovat käynnistyneet uusilla taajuuksilla tänään Espoon ja Fiskarsin päälähetysasemilla

– muutoksella vaikutuksia antenni-tv-lähetyksien vastaanottoon Tiedote 8.9.2016 Antenni-tv-verkon Espoon päälähetysasemalla D-, E- ja H-kanavanippujen ja Fiskarsin päälähetysasemalla B- ja E-kanavanippujen lähetykset ovat käynnistyneet uusilla taajuuksilla tänään torstaina 8.9. Lähetykset alkoivat heti uusilla taajuuksilla. Espoossa D- ja E-kanavanippujen tv-lähetyksiä lähetetään uuden

Sonyn digi-tv-vastaanottimissa saatavilla uusi ohjelmistoversio 12. – 26. marraskuuta

Antenni-tv-verkossa on Sonyn digi-tv-vastaanottimiin saatavilla uusi ohjelmistoversio PKG1.504EUA-0002 maanantaista 12.marraskuuta 2012 alkaen. Uutta ohjelmistoversiota jaellaan antenni-tv-verkossa 12. -26. marraskuuta 2012 välisenä aikana. Ohjelmistoversion päivityksessä digi-tv-vastaanotin kysyy tehdäänkö päivitys, johon vastataan kyllä. Käyttäjän tulee noudattaa ruutuun ilmestyviä ohjeita. On tärkeää ettei

Digi-tv:n lähetystaajuusmuutos Vuokatin tv-asemalla- Katkos tv-lähetyksissä 8.1. 2008

Vuokatin tv- ja radioasemalla tehdään kanavanipun C lähetystaajuusmuutos tiistaina 8. tammikuuta 2008. Kanavanippu C:n ohjelmat lähetetään jatkossa kanavalla 56 (keskitaajuus on 754 MHz) (entinen kanava 55). Syynä muutokseen on kansainvälinen taajuuskoordinointi, minkä vuoksi Vuokatin C-kanavanipun lähetystaajuuden käyttölupa loppuu. Kanavanippuun C

Digi-tv:n lähetystaajuusmuutos Vuokatin tv-asemalla- Katkos tv-lähetyksissä 8.1. 2008

Vuokatin tv- ja radioasemalla tehdään kanavanipun C lähetystaajuusmuutos tiistaina 8. tammikuuta 2008. Kanavanippu C:n ohjelmat lähetetään jatkossa kanavalla 56 (keskitaajuus on 754 MHz) (entinen kanava 55). Syynä muutokseen on kansainvälinen taajuuskoordinointi, minkä vuoksi Vuokatin C-kanavanipun lähetystaajuuden käyttölupa loppuu.   Kanavanippuun