Digita ja Jokioisten kunta ovat solmineet viiden vuoden sopimuksen vesihuollon digitalisoinnista – ”Digita oli kustannustehokkain vaihtoehto nykyisellä teknologialla”

Digita ja Jokioisten kunta aloittivat yhteistyön viime vuonna. Onnistuneen pilottijakson aikana selvitettiin, miten etäluettavien mittarien tiedonsiirto toteutetaan. Pilottijakson päätyttyä kesällä, sopimus vesihuollon digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-verkossa allekirjoitettiin viideksi vuodeksi. Johannes Koski toimii tällä hetkellä vs. teknisenä johtajana Jokioisten kunnassa. Tekniikasta vastaava Koski

Digita laskee antennitelevision maksu-tv-kanavapakettien hintoja ja tarjoaa huippuelokuvia ja sarjoja urheilusisältöjen oheen

”Digita on suomalaisen sähköisen joukkoviestinnän tukiranka ja teemme kaikkemme varmistaaksemme radio- ja tv-verkkojemme toimivuuden myös näissä erittäin poikkeuksellisissa oloissa taataksemme suomalaisille luotettavan tiedonkulun”, sanoo Digitan Broadcasting-liiketoiminnasta vastaava johtaja Pekka Mattila. Digitan verkkojen palvelutaso ei ole riippuvainen käyttäjämäärien kasvusta kuten esimerkiksi