Kotitalousvähennystä antenniasennustöistä

Antennien ja digisovittimien asennus-, kunnossapito- ja opastustöistä on mahdollista saada kotitalousvähennystä. 

Kotitalousvähennystä voi saada kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetettyjen töiden kustannuksista. Töiden kustannukset saa osittain vähentää verotuksessa. Vuoden 2009 alusta alkaen kotitalousvähennys laajeni koskemaan myös tieto- ja viestintätekniikan töitä, kuten antenniasennuksia.

 

Kotitalousvähennys on 45 % tehdystä työn osuudesta, jos työn on tehnyt ennakonperintärekisteriin merkitty yritys. Kotitalousvähennys on 15 %, jos työn on tehnyt palkattu työntekijä. Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa henkilöä kohden. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä vuodessa on 2000 euroa henkilöä kohden. Samassa taloudessa asuvan pariskunnan saama kotitalousvähennys on tällöin jopa 4000 euroa.

 

Kotitalousvähennyksen voi saada vain, jos työn tekevä yritys tai yrittäjä kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Vähennystä ei myönnetä yhteisölle tai yritykselle eikä esimerkiksi asunto-osakeyhtiölle.


Lisätietoa kotitalousvähennyksestä löytyy muun muassa osoitteesta www.kotitalousvahennys.fi tai Verohallinnon verkkosivuilta.

 


Ajankohtaista

10.5.2012 Eurajoella on otettu käyttöön D-kanavanipun uusi lähetystaajuus

Eurajoella on otettu käyttöön uusi D-kanavanipun lähetystaajuus 36 (594 MHz). Samassa yhteydessä Eurajoen D-kanavanipun näkyvyysalue on laajentunut. Taajuus on muutettu alueellisen SveaTV:n verkossa ilmenneiden häiriöiden vuoksi.

Lue lisää

10.5.2012 D-kanavanipun lähetystaajuus muuttuu Eurajoella tänään torstaina 10.5.

Digitan D-kanavanipun lähetystaajuus muuttuu Eurajoen radio- ja tv-asemalla torstaina 10. toukokuuta 2012. Kanavanumero 36 (594 MHz) korvaa aiemmin käytössä olleen kanavanumeron 33 (570 MHz). Samassa yhteydessä Eurajoen D-kanavanipun näkyvyysalue laajenee. Taajuus muutetaan alueellisen SveaTV:n verkossa ilmenneiden häiriöiden vuoksi.

Lue lisää

8.5.2012 Opas netissä ja jälleenmyyntipisteissä kautta maan: Kodin digiopas kertoo yleiskielellä kodin tietotekniikasta

Tietoliikennealan tuotteet ja palvelut ovat paitsi arkipäiväisiä, usein myös teknisesti monimutkaisia ja vaikeaselkoisia. Tavallisen kuluttajan voi olla haasteellista päättää, tarvitseeko hän 3G:tä, WLANia vai ADSLää, käyttääkö hän nettitikkua, mokkulaa vai usb-tikkua, surffaako hän netissä kännykällä vai tietokoneella tai katsooko hän HD-lähestystä telkkarista vai tabletista.

Lue lisää



 
Digita Info -kuluttajapalvelu
Puhelin

020 411 7676


Sähköposti

info@digita.fi


Digita Info palvelee ma-pe klo 8-16.

 

Digita Infosta saa perustiedot Digitan radio ja tv-palveluista.

 

Lue lisää Digita Infon palveluista